Etsi
Horoskooppi paljastaa myös kenen kanssa kemiasi kohtaavat parhaiten makuuhuoneen puolella.
Pelkästään se, että harrastamme seksiä voi saada meidät tajuamattamme kiintymään toiseen niin, että suhteen päättyminen tuntuu pahalta.
Seksin harrastaminen pimeässä voi olla kiihottavaa ja salaperäistä, mutta valojen päälle jättämisessä on myös paljon hyviä puolia.
Seksuaaliterapeutti antaa vastauksen useimpia askarruttavaan kysymykseen.
Jouluna useimmat rauhoittuvat perheensä kera sohvalle, mutta seksityöntekijöille se on vuoden kiireisintä – ja oudointa – aikaa.
Joskus huonoimpana mahdollisena hetkenä voi alkaa himottamaan, ja silloin nämä vinkit tulevat tarpeen.
Maalla on väliä monessa asiassa. Muun muassa orgasmin teeskentelyssä.
Kyllä, luit oikein.
Mikä olisi sinun totuutesi seksistä? Tavalliset ihmiset kertoivat oman näkemyksensä siitä, mitä rakasteluun ja seksin harrastamiseen kuuluu.
Yhdysvaltalainen Ceara on tehnyt viimeiset 12 vuotta elantonsa dominoimalla miehiä internetin välityksellä.