Kaikki artikkelit
Avomieliset ovat usein heittäytyjiä myös seksielämässä ja ekstrovertit haaveilevat kolmenkimpasta.
Suhteet
noin vuosi sitten
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin mukaan eniten häpeää koetaan fantasioista, joiden toteuttaminen on laitonta.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kuvitelma saattaa tuottaa pettymyksen.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Brittitutkimuksen mukaan suihkuseksi on monen haaveissa.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
Vaikka kyseli tehtiinkin Britanniassa, voi varmasti moni suomalainenkin näihin samaistua.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
Avomieliset ovat usein heittäytyjiä myös seksielämässä.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
Todella monet haaveilevat kolmen kimpan kokeilemisesta.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
Naiset haaveilevat muun muassa seksistä tuntemattoman ihmisen kanssa.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Tuhmien puhuminen kannattaa aloittaa pienestä, jos ei ole jo kokenut konkari.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Naisia kiinnostaa etenkin julkisella paikalla harrastettu seksi.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Haluaisitko keskustella seksifantasioistasi, mutta et tiedä, miten aihe kannattaa ottaa esille?
Suhteet
yli 7 vuotta sitten
Yhdysvaltalainen räppäri Azealia Banks on iskenyt silmänsä pukua käyttäviin miehiin. Turvamiesten lisäksi hän haikailee myös Yhdysvaltojen presidentin, Barack Obaman, perään.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Seksitoiveista ei tarvitse tehdä suurta numeroa, mutta niistä on hyvä olla tietoinen. Toisen on vaikeaa miellyttää sinua, jos et itsekään tiedä, mistä pidät.
Suhteet
yli 8 vuotta sitten
Laaja tutkimus halusi selvittää, kuinka yleistä on haaveilla esimerkiksi kimppakivasta tai seksin harrastamisesta ventovieraan kanssa.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Megsanity-sivusto kokosi yhteen asioita, jotka vaikuttavat naisten fantasioihin lesboseksistä.
Suhteet
yli 8 vuotta sitten
Koska miehet suhtautuvat seksiin paljon fyysisemmin kuin naiset, näkyy tämä myös heidän mielihaluissaan.
Suhteet
yli 9 vuotta sitten