Kaikki artikkelit

Kansanedustaja ja Perheyritysten liiton tuleva toimitusjohtaja Matti Vanhanen muuttaa pois vuokra-asunnosta.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan pääministerin paikkansa kohta jättävä Matti Vanhanen ja Sirkka Mertala ovat ottaneet aikalisän suhteessaan. Heitä ei ole nähty yhdessä julkisuudessa yli kahteen kuukauteen.
Pääministeri Matti Vanhasen kihlattu Sirkka Mertala on ollut viimepäivän median riepoteltavana. Spekulaatiot hänen ja Vanhasen suhteen tilasta ovat olleen raastavia.
Pääministeri Matti Vanhanen halusi Ilta-Sanomien tietojen mukaan matkata yksin Kööpenhaminan pääministerikokoukseen. Vanhasen kihlattu Sirkka Mertala on tuohtunut kommenteista, joiden mukaan hän olisi itse perunut menonsa vain hetki ennen matkaa.
Pääministeri Matti Vanhasen matkaaminen yksin pohjoismaiseen pääministerikokoukseen Kööpenhaminaan on saanut kunnon spekulaatiot liikkeelle. Tiedotusvälineissä pohditaan, ovatko Vanhanen ja kihlattu Sirkka Mertala eronneet.
Pääministeri Matti Vanhasen kanssa kihloissa olevan Sirkka Mertalan äiti nähdään keväällä televisiossa. Annamaija Vakkuri kisaa ensi viikolla alkavassa Talo Ranskassa -tosi-tv-ohjelmassa.
Matti Vanhasen kihlattu Sirkka Mertala on nimitetty konsultointi- ja valmennusyhtiö Milestonen toimitusjohtajaksi. Mertala on nimitykseensä hyvin tyytyväinen.
Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti aiemmin jättäytyvänsä pois keskustan puheenjohtajan ja pääministerin paikalta. Hänen kihlattunsa Sirkka Mertala vakuuttaa seisovansa rakkaansa rinnalla ja tukee tätä ratkaisuissaan.
Pääministeri Matti Vanhanen on käyttänyt uudenvuoden pyhät pakaten muuttolaatikoita. Iltalehden mukaan joulukuussa myyty Vanhasen ja hänen ex-vaimonsa talo on nyt tyhjennettävä.
Sirkka Mertalan ja pääministeri Matti Vanhasen kihlautuminen julkistettiin viime maaliskuussa. Samaan aikaan tapetille nousi tieto pääministerin ja kuntavaaliehdokkaana olleen Drita Lulicin 69-sähköpostiviestittelystä.