Kaikki artikkelit

Brittibändi Skunk Anansie ilahduttaa jälleen fanejaan uudella materiaalilla.
Torstaina Hasseltissa, Belgissa järjestetyillä Pukkelpop-festivaaleilla koettiin suuri järkytys, kun viisi ihmistä kuoli esiintymislavan romahdettua myrskyn iskiessä alueelle. Festareille bookatun Skunk Anansien solisti Skin kirjoittaa bändin Facebook-sivulla tapahtumaa koetelleesta tragediasta.
Lauantaina 5. kesäkuuta Helsingin Käpylässä järjestetty Helsinki Live -kaupunkifestivaali keräsi paikalle noin 18 000 silmäparia, kun paikalle olisi mahtunut lähes 40 000 katsojaa. Iltalehden mukaan lippuja meni kaupaksi vielä viime hetkillä.
1990-luvulla hittejä tahkonnut Skunk Anansie nähdään tulevana kesänä Suomessa osana Helsinki Live!-festivaalia. Nyt bändi on ilmoittanut tekevänsä paluun myös uuden levyn muodossa.
Kesäkuussa Helsingin Käpylän urheilupuistossa esiintyvä Guns N' Roses lähentelee keikkapalkkiollaan Suomen ennätystä, kertoo Iltalehti.
Helsinki Live 2010 -tapahtuma julkaisi luvatusti yhden esiintyjän lisää 5. kesäkuuta järjestettävälle yhden päivän festivaalille.
Brittiläinen Skunk Anansie -yhtye pääsi veteraanirokkareiden kanssa kiertueelle, kun nämä olivat uransa alussa. Bändin laulaja Skin kertoi asiasta BANG showbiz.com -sivustolle.
Rivinsä uudelleen koonnut Skunk Anansie lähtee marraskuussa kiertueelle, kertoo Kerrang! -verkkosivuillaan.