Etsi
Jatkuva tyytymättömyys seksielämään tai kumppanin käytökseen voivat altistaa pettämiselle.
Kyseinen listaus on saanut monet toivomaan pariskunnan eroa.
Vaikeus puhua tunteista sekä haluttomuus sitoutua tulevaisuutta koskeviin suuriin päätöksiin ovat merkkejä siitä, että väliltänne saattaa puuttua tunneside.
Lemmikin komentaminen erilaisilla aksenteilla ja nimen kirjoittaminen seinään ovat asioita, joihin ihmiset ovat saaneet yllytettyä myös kumppaninsa.
Tutkimusten mukaan yllättävän moni on käynyt lukemassa kumppaninsa viestejä salaa.
Pelkästä katseesta henkilö voi tuntea kipinöintiä ja vetovoimaa toista kohtaan.
Eron partaalla olevan parin on hyvä pohtia esimerkiksi sitä, mitkä seikat saivat heidät alunperin ihastumaan toisiinsa.
Eräs hälytysmerkki on se, että kumppani kutsuu sinua vahingossa toisen nimellä.
Muun muassa varpaankynsien jättäminen joka paikkaan voi olla hieman epämiellyttävää.
Jotkut asiat on parempi pitää omana tietonaan.