Etsi
Verta, hikeä ja t-paitoja on realitysarja, jossa perehdytään pikamuodin valmistusprosessiin ja sen vaikutuksiin.
Valehtelemisen sietämätön keveys -elokuvassa pääroolin, käsikirjoittajan ja ohjaajan roolissa on Ricky Gervais.
Eva ja Johannes Ahlvik esiintyvät aina yhdessä. The Voice of Finland -kisassa se joutuu kuitenkin koetukselle.
Tänään tv:ssä Poliisit-sarjassa Porvoon hirvittävä tapaus pysäyttää oululaiset konstaapelit.
Lapsiperhe-elämä on tuonut Nanna Karalahden elämään rennon lähestymistavan hyvinvointiin.
Hotel Swan Helsinki -sarjassa selvitetään hotellijohtajan murhaa.
Sinkkuelämää 2 -elokuvan juoni sijoittuu pitkälti Abu Dhabiin.
Anna Erikssonin M on taide-elokuva, jossa naitetaan Marilyn Monroe, seksi ja kuolema omintakeiseksi teokseksi.
Peter Franzén näytteli sivuroolia The Gunman -elokuvassa.
Satu Silvo oli vakavassa rinneonnettomuudessa yli 20 vuotta sitten. Hän oppi tuolloin, miltä tuntuu vastaanottaa pyyteetöntä rakkautta.