Kuva: Senja Rapila

Teemu Potapoff ajatteli, että ei halua jatkaa sukuaan - sitten kaikki muuttui

12.11.2023 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Potapoff julkaisi lokakuussa kirjan, Faija, jossa suomalaiset isät kertovat tarinansa.

Toimittaja ja teologian maisteri Teemu Potapoff julkaisi lokakuussa kirjan, Faija, joka kertoo erilaisten isien tarinoita.

Teoksessa isät pohtivat, millaisia roolimalleja he haluavat olla ja miten isyys on muokannut heitä ihmisinä. Millaisen perinnön, henkisen ja fyysisen, isät haluavat jättää lapsilleen ja koko maailmaan? Millaisia unelmia ja pelkoja liittyy isänä olemiseen?

- Olen jotenkin aina kokenut itse, että isä on se "pakollinen paha", joka roikkuu jossain ja äiti hoitaa kaiken. Halusin kirjalla tuoda esille sen, että nyt isätkin saavat oman äänensä kuuluviin. Samalla se piirtää kuvan siitä, millaista isyys on vuonna 2023, Potapoff kertoi Radio Cityn haastattelussa juontaja Mikko Honkaselle lokakuussa

- Jos muistelen lapsuuttani, niin jo silloin isän rooli alkoi muuttumaan, mutta se oli silti sellaista, että "odotappa, kun isä tulee kotiin". Isä oli tavallaan rankaisija tai sitten se, joka toi leivän pöytään ja kävi kotona kääntymässä. Nyt se on muuttunut, Potapoff jatkaa. 

Potapoff on itsekin tuore isä, joten kirja on hänelle hyvin henkilökohtainen. 

- Haastattelin kymmentä eri isää tiettyjen teemojen alta. Käymme läpi, miten isät eri lähtökohdista rooliaan toteuttavat. 

Kuinka isyys on muuttanut Teemu Potapoffia?

- Olen löytänyt paljon sellaisia piirteitä, joita en itse tiennyt olevan. Minulla ei ollut lapsiviettiä, sillä oma perheeni oli aina todella ongelmallinen. Päätin jo 20-vuotiaana, että eiköhän tämä paska pääty minuun.

- Kun tapasin nykyisen vaimoni, niin tajusin, että voin itse tehdä muutoksen. Ehkä ne tietyt piirteet ovat aina olleet minussa, mutta ne ovat olleet hyvin piilossa. Nyt kun tytär on syntynyt, niin on aina yhtä ihanaa ja sydän läikkyy, kun tytär sanoo isi ja teemme asioita yhdessä. Se lapsen rakkaus isää kohtaan on todella mahtavaa. 

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaysta. Haastattelussa Potapoff kertoo tarkemmin historiastaan, kirjasta sekä elämästään isänä. 

Voice.fi, Podplay ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Teemu, 48, halusi aina olla lapseton, jotta "kieroutunut suku ei saa jatkoa" - nyt hän odottaa isyyttä

Lue myös: Merkkivaatteet ovat viesti jalkapallohuligaaneille - 'Niistä pystyi tunnistamaan ihmiset, jotka ovat halukkaita tappelemaan'

Kilpailut

Uusimmat