Etsi
Tiffani nukahti kesken lennon ja kun hän heräsi, tajusi hän olevansa yksin pimeässä koneessa.
Yllättävän moni nukkuu aivan liian vähän ja se näkyy monin tavoin kehossa.
Kahden vallitsevan unityypin rinnalle on löydetty kaksi uutta.
Eksästä uneksiminen voi olla merkki siitä, että olet siirtymässä elämässäsi eteenpäin.
Riittävä lepo takaa myös sen, että energiaa löytyy tarpeeksi työpäivän jälkeen vielä urheiluun.
Yöunet saattavat toisinaan katketa syystä tai toisesta kesken kaiken ja yöheräily on tuttua monelle.
Tuoreen tutkimuksen mukaan tutusta kesäherkusta voi löytyä apu unettomuuteen.
Keinoista, joilla unettomuuteen voi vaikuttaa on saatu monenlaista tutkimustulosta.
Magnesium rentouttaa tehokkaasti niin mieltä kuin kehoakin.
Jos heräät joka aamu väsyneenä, kannattaa miettiä tarkkaan, mistä se voisi johtua.