Etsi
On olemassa muutamia sellaisia aiheita, joista yllättävän moni meistä näkee unta.
Painavampi peitto alentaa verenpainetta ja hidastaa sykettä.
ASMR-videot ovat saavuttaneet suuren suosion.
Esimerkiksi ahdistuneisuus altistaa katkonaiselle yöunelle.
Ärtyneisyyden lisäksi univaje voi aiheuttaa myös pohjattomalta tuntuvaa nälkää.
Jos heräät raskausunen jälkeen ahdistuneena, on mahdollista, että pelkäät ottaa uusia vastuita harteillesi.
Omaan hyvinvointiin on helppo satsata pienillä arkisilla teoilla.
Närästys ja ahdistuneisuus voivat heikentää unenlaatua, eikä olo tunnu aamuisin virkeältä ja levänneeltä.
Unessa putoavat hampaat voivat merkitä esimerkiksi sitä, että olet valveilla ollessasi tullut möläyttäneeksi jotain, mitä et olisi halunnut oikeasti sanoa.
Jos nukahtaminen kestää pitkään, on todennäköistä, että unesi laatu ei ole paras mahdollinen.