Etsi
Tärkeää on, että parisuhteesta huolimatta kumppanilla on myös oma kaveripiiri ja läheiset ihmiset.
Sinkkuna ehtii viettää runsaasti aikaa ystävien kanssa. Aikuisena usein tuntuukin siltä, että hyvistä kavereista on muodostunut kuin toinen perhe.
Itsevarmuudesta kertoo esimerkiksi se, että asiallisen kritiikin osaa ottaa vastaan loukkaantumatta.
Yllätyksellisyys, spontaanius ja vanhojen muistojen uudelleen verestäminen voivat tuoda piristystä parisuhteeseen.
Eräs hälytysmerkki on se, että aiemmin niin lempeä kumppanisi on ryhtynyt riitaisaksi.
Hyvä ruoka on miesten mieleen ensimmäisillä treffeillä. Luistellessa puolestaan voi ottaa tasapainoa toisesta ja hakea vaivihkaa fyysistä läheisyyttä.
Syyllinen huonontuneen muistin ja aamuisten päänsärkyjen taustalta saattaa löytyä liian pitkistä yöunista.
Yllättävä keino stressin lievittämiseen voi löytyä kookoksen tuoksusta tai lusikallisesta hunajaa.
Vaikka elektroniikkalaitteiden ohjekirjoja tai työkalupakkia ei tarvitse päivittäin, ne voivat tulla todelliseen tarpeeseen hieman myöhemmin.
Luottamuksen uudelleen rakentaminen vaatii kovaa työtä. Hyvää suhdetta ei kuitenkaan kannata heittää hukkaan ja on mahdollista, että hän on kaikesta huolimatta yhä luottamuksesi arvoinen.