Etsi
Neon 2 -yhtye ajoi keikkamatkojaan autolla, joka olisi toimintakuntonsa perusteella kuulunut romuttamolle.
Neljänsuoran solisti Antti Ketonen kertoo, ettei stressaa kotona tyylistä.
Lambergin, 27, muodot ovat herättäneet ihastusta Instagram-kuvassa.
Leo, Nomi ja Mikko Harju ovat kaikkia lupaavia tuoreita artisteja.
Laulajasta oli ristiriitaista yhdistää perheenäidin ja laulajatähden elämä.
Suosion aallonharjalla bändi sai kuulla kuittailua keikkapaikalla olevilta miehiltä.
Lauri Tähkän, Kaija Koon ja koko huikean tähtikaartin ansiosta Iskelmän synttäribileet jäävät mieleen syksyn parhaimpina bileinä.
43-vuotias artisti kertoo vetävänsä jokaisen keikkansa täysillä niin, että musiikki tuntuu joka solulla. Kiertue-elämän jälkeinen pudotus arkeen tuntuu hurjalta ajatukselta.
Rami Alanko ja Jussi Rainio tekivät keikan, joka jäänee mieleen pitkäksi aikaa.
Perjantai 13. päivän huono onni iski Jari Karjalaisen matkasuunnitelmiin.