Kuva: Fotolia

Kuin kauhuleffasta - perhe väittää nuken hyökänneen heidän kimppuunsa yöllä

20.07.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Debbie Merrickin mukaan hän osti vahingossa riivatun nuken. Nyt lelu on lukittuna vajaan, mutta se on häirinnyt talon asukkaita silti.

Englantilainen Debbie Merrick, 50, löysi mielestään hyvän löydön paikallisesta hyväntekeväisyysmyymälästä. Hän osti pakkauksen, joka sisälsi kolme posliininukkea muutama viikko sitten. Tämän jälkeen hän ja hänen miehensä Cameron, 50, ovat eläneet oman elämänsä painajaista. 

Vaimon mielestä valkoisessa hääpuvussa oleva posliininukke on riivattu. Pariskunta on joutunut kolmen viikon aikana lukitsemaan nuken vajaan ja kutsumaan meedion paikalle. Cameron Merrick oli nimittäin herännyt viikon päästä nuken tultua taloon siihen, että hänen jaloissaan on raapimisjälkiä. Jäljet ovat vaimon mukaan aivan kuin pienen nuken käsien tekemiä. Sen lisäksi nainen oli herännyt yöllä siihen, että joku kävelee rappusiaan yläkertaan, vaikka perheen tytär oli nukkumassa. 

Paikalle tullut meedio varoitti heitä kyseisestä nukesta. Meedion mukaan nuken sisällä asuu jotain sinne kuulumatonta. Debbie Merrick pyöritti nuken päällä olevan kaulakorun sen kaulan ympärille neljästi, laittoi nuken laatikkoon ja vei sen vajaan. Vaimo oli kauhuissaan, kun hän muutaman päivän päästä meni etsimään tavaroita vajasta ja näki laatikon. Debbien mukaan nuken ympärillä oleva kaulanauha oli poissa ja nukke oli siirtynyt laatikossa. 

Naisen mukaan hänen ostoksensa oli päähänpisto. 

"En tiedä, miksi alkujaan halusin ostaa nuket. En oikeastaan ajatellut asiaa, joka sinänsä on jo outoa. Ne olivat yllättävän halpoja ja mietin, että niillä olisi jotain rahallistakin arvoa. Kolmesta nukesta ainoastaan yksi on aiheuttanut ongelmia. Valkoisessa puvussa olevaan nukkeen en edes tykännyt koskea."

Nyt Debbie ei pysty nukkumaan samassa talossa nuken kanssa. Hän näkee painajaisia, jossa nukke hyökkää heidän kimppuunsa. Hän on laittanut nuken myyntiin nettikauppaan, mutta aikoo antaa nuken hyväntekeväisyyteen, jos nukkea ei halua ostaa kukaan.

(kuva: eBay)

Lue myös: "Riivattu" nukke toimii vielä paristojen poistamisen jälkeenkin - katso kuumottava pätkä

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat