Kuva: Shutterstock

Poliisi julkaisi kuvan pysäyttämästään ajoneuvosta - näky jättää sanattomaksi

01.02.2018 08:15 - Katariina Auvinen

Poliiseja vastaan vyöryi tonneittain appelsiineja.

Espanjan Sevillan poliisi julkaisi omilla sivuillaan tiedotteen, josta kävi ilmi hieman erikoisempi varkaus. Poliisin huomio kiinnittyi kolmeen autoon, jotka ajoivat erittäin lähellä toisiaan. Virkavalta päätti tarkastaa autot ja niiden kuljettajat, mutta pysätysmerkin antaessaan, autot lähtivät kiihdyttämään karkuun. 

Karkumatka päättyi kuitenkin yllättävän nopeasti, koska ajoneuvot eivät ensinnäkään kiihtyneet kovinkaan huimaan vauhtiin ilmeseisen lisäpainon vuoksi. 

Poliisien yllätys oli melkoinen, kun he kurkistivat autoihin sisälle. Autojen takapenkille ei näkynyt ollenkaan, koska etupenkkien ja takapenkkien välinen tila oli peitetty pahvilevyllä. Kun poliisit avasivat takapenkin oven, vastaan vyöryi sadoittain appelsiinejä. Jokaisessa autossa oli valtava määrä hedelmiä ja yhteensä niitä laskettiin olevan noin neljä tonnia. 

Tapauksen vuoksi pidätettiin yhteensä viisi ihmistä, jotka olivat epäiltynä appelsiinien varastamisesta. 

Lue myös: Juo appelsiinimehua säännöllisesti - sillä on runsaasti hyviä terveysvaikutuksia!

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat