Kuntosaliharrastus on vain kasvattanut suosiotaan viime vuosien aikana, fitness-trendin valloittaessa maailmaa. Jos tuloksia ei ahkerasta treenaamisesta huolimatta kuitenkaan tunnu syntyvän, voi syy löytyä seuraavista yleisistä erheistä:
1. Epäsäännöllisyys ja järjestelmällisyyden puute
Tulosten syntymisessä tärkeässä asemassa on säännöllinen treenaaminen salilla. Sovi esimerkiksi kaksi tai kolme treenikertaa viikolle, tietyille viikonpäiville. Ilman säännöllisyyttä kehosi ei kehity. Parhaiten saat myös tuloksia, kun treenaat järjestelmällisesti tietyn ohjelman mukaan, jossa kaikki lihasryhmät on huomioitu.
2. Liian raskaat painot ja huolimattomuus
Älä ahnehdi liian raskaita painoja, sillä silloin usein liikkeiden oikeaoppinen ja puhdas suoritustapa kärsii. Liian raskailla painoilla et myöskään jaksa saattaa liikettä huolellisesti loppuun ja voit loukata itsesi.
3. Epäsäännölliset tauot sarjojen välillä
Hyvin yleinen virhe, johon moni sortuu. Kun teet sarjoja, katso, että tauot ovat saman mittaisia ja tarpeeksi tiiviitä, jotta treenin teho pysyy hyvänä. Älä siis keskity television katseluun tai ystävän kanssa jutteluun salilla, vaan liikkeiden ja sarjojen huolellisuuteen.
4. Saman toisto
Vaikka välttäisitkin edellä mainitut virheet, on myös vaihtelevuus tärkeää tulosten takaamiseksi. Jos sinulla on saliohjelma, katso, että se päivitetään säännöllisin väliajoin, jotta kehitystä tapahtuu. Kehosi ei saa tottua treeniin tai kehitys lakkaa. Siinä vaiheessa, kun liikkeet alkavat tuntua helpolta, on aika vaihtaa liikkeitä, painoja ja toistomääriä.
Suunnitteletko vasta aloittavasi kuntosaliharrastuksen? Lue ohjeet aloittamiseen täältä.
Lähde: Bro Bible