Kuva: Fotolia

Ihmiset paljastavat arpensa: "Asiat, joiden vuoksi jouduin kiusaamisen kohteeksi"

11.04.2017 15:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kiusaaminen voi alkaa lähes mistä tahansa.

Vaikka kiusaamista esiintyy ikäryhmistä riippumatta, on se yleisintä silti kouluikäisillä. Syyksi kiusaamiselle riittää toisinaan erilainen nenä tai vaikka muita kirkkaampi ääni.

Whisper-sivustolla ihmiset paljastivat omat arpensa ja kertoivat rohkeasti siitä, millaisista asioista heitä itseään on aikoinaan kiusattu.

Mukana on monenlaisia tarinoita, jotka saavat myötätunnon heräämään.

"Minua kiusattiin monesta syystä. Milloin aknestani, milloin äänestäni. Tuntui, että aina löytyi jokin syy."

"Minua kiusattiin monikulttuurisista sukujuuristani sekä siitä, että olin liian herkkä."

"Minua kiusattiin siksi, että opiskelutoverit ajattelivat minun olevan homo. He olivat oikeassa."

"Jouduin kiusaamisen kohteeksi monesta eri syystä. Minua kiusattiin siksi, että olin köyhästä perheestä eikä muotivaatteisiin siksi ollut rahaa. Sen lisäksi kiusaamiseen johtivat ylipaino ja vääränlainen hiustyyli."

"Minua kiusattiin siksi, että olin silmälasipäinen punapää."

"Minua kiusattiin painoni takia. En ole päässyt siitä vieläkään yli."

"Jouduin kiusatuksi kaikesta, jopa siitä masennuksesta, jonka kiusaaminen sai aikaan."

"Minua kiusattiin kolosta, joka minulla oli hampaideni välissä."

"Minua kiusattiin kaikkiaan 15 vuotta pelkästään siksi, että en sopinut niin sanottuun normaaliin muottiin."

"Jouduin kiusatuksi siksi, että olin alipainoinen."

"Minua kiusattiin koska olin lihava ja vailla ystäviä."

"Erikoiset piirteeni saivat muut kiusaamaan minua."

"Jouduin kisatuksia sillä olin erilainen. Olen autisti."

Lue myös: Opettaja kertoi lapsille kiusaamisesta - kuvasta nettihitti

Lue myös: "Senkin läski ämmä" - Tuntemattomat miehet solvasivat naista, tunteikkaasta videosta nettihitti

Lue myös: Anorektikko lähes kuoli syömishäiriöön - nykyään tuntemattomat haukkuvat lihavaksi

Lähde: Whisper

Kilpailut

Uusimmat