Kuva: Fotolia

Sitoutumiskammoisimmat horoskooppimerkit paljastettiin – löydätkö omasi listalta?

08.08.2017 23:45 - Emmi Moilanen - Luettu 17 655 kertaa

Sitoutumiskammolle on useita syitä. Esimerkiksi neitsyttä on vaikea miellyttää ja härkä haluaa nauttia nuoruudestaan mahdollisimman pitkään.

Horoskoopeista voi etsiä vinkkejä ja elämänohjeita tulevaisuutta varten. On myös mielenkiintoista tietää, mitä horoskooppi kertoo rakkauselämästämme ja vaikeuksista, joita saatamme kohdata etsiessämme sitä oikeaa.

YourTango-sivusto paljasti horoskooppimerkit, joiden edustajilla tuntuu olevan eniten vaikeuksia sitoutua vakavaan parisuhteeseen.

Härkä (20.4. – 20.5.)

Härkä on erityisen taipuvainen pelkäämään sitoutumista. Kyseisen merkin edustajat nimittäin tietävät, että heillä on runsaasti aikaa löytää vakava parisuhde myös tulevaisuudessa, joten miksi asettua aloilleen juuri nyt? Härkä haluaa nauttia nuoruudesta ja vapauden tunteesta, ennen kuin häntä sitoo esimerkiksi perhe- tai työelämä.

Käytös ei johdu siitä, että härkä haluaisi harrastaa paljon yhden yön juttuja. Hän ei vain tahdo, että kukaan muu sanelee sääntöjä hänen menemisilleen tai aikatauluilleen.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Neitsyt kiinnittää runsaasti huomiota pieniin yksityiskohtiin ja häntä onkin todella vaikea miellyttää. Tämän merkin edustajat tuntuvat aina löytävän jotain vikaa henkilöstä, jota he parhaillaan tapailevat.

Neitsyen ystävät ja perhe saattavatkin ajatella, että hän tarkoituksella tuhoaa itse omia ihmissuhteitaan. Todellisuudessa neitsyet eivät voi vaikuttaa asiaan, vaan tekevät tätä tahattomasti.

Neitsyet saattavatkin vain odottaa sitä täydellistä kumppania, jonka jälkeen ovat halukkaita asettumaan aloilleen.

Vaaka (23.9.-22.10.)

Ironista kyllä, tämän horoskooppimerkin edustajat ovat juuri niitä ihmisiä, jotka vihaavat eniten yksinäisyyttä. Vaaka etsii jatkuvasti henkilöä, jonka kanssa asettua aloilleen. Tällaista henkilöä ei tunnu kuitenkaan löytyvän sen takia, että vaaka suhtautuu asiaan usein liiankin vakavasti.

Vaaka haluaa tuntea olonsa täydellisen mukavaksi henkilön kanssa, jota hän tapailee. Tämän takia vaaka ei hyppää mihin tahansa suhteeseen, ellei hän todella ole itse siihen valmis.

Jousimies (22.11.-21.21.)

Jousimiestä ei pidättele mikään, olipa kyse sitten mistä asiasta tahansa. Deittikumppani harvoin pystyy sitomaan jousimiehen aloilleen. Tämä johtuu siitä, että kyseisen merkin edustaja tuntee olonsa välittömästi nurkkaan ahdistetuksi ja haluaa paeta tilannetta.

Jousimies etsiikin vakavaan suhteeseen sellaista henkilöä, joka ymmärtää myös tämän tilan ja itsenäisyyden tarpeen. Jousimiehet päätyvätkin usein suhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, joka on samalla tavalla itsenäinen ja rakastaa esimerkiksi kierrellä vapaasti ympäri maailmaa.

Kalat (19.2.-20.3.)

Kalat haluaa todella löytää hyvän parisuhteen, mutta häntä on vaikea miellyttää. Merkin edustajilla on usein erittäin korkeat odotukset siitä, millainen täydellisen parisuhteen tulisi olla, ja todellisuus lyökin liian usein heidän kasvoilleen.

Deittaillessaan kalat pidättäytyvät sitoutumasta keneenkään ennen kuin ovat täysin varmoja, että henkilö on juuri se oikea, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä.

Lue myös: Huomionkipeimmät horoskooppimerkit paljastettiin - katso onko merkkisi listalla

Lue myös: Mistä sitoutumiskammo johtuu ja miten siitä voi päästä yli? Asiantuntijat kertovat

Lähde: YourTango

Uusimmat