Kuva: Fotolia

Game of Thrones -sarjan järkyttävä sivuvaikutus: Ihmiset hamstraavat ja hylkäävät husky-koiria!

09.08.2017 11:45 - Katariina Auvinen

Game of Thrones -sarjassa esiintyvät hirviösudet ovat saaneet ihmiset ottamaan lemmikeiksi vetokoirarotua.

Erityisesti Yhdysvalloissa löytöeläinkodit ovat epätoivoisia. Ihmiset ovat innostuneet ottamaan huskyja itselleen lemmikeiksi yhä enenevissä määrin vuosien aikana. Game of Thrones -sarjassa hirviösusia esittävät huskyja olevat koirat. Tämä on näkynyt piikkinä eläinkodeissa, jotka ovat joutuneet huolehtimaan hylätyistä huskyistä ja niiden risteytyksistä. 

Kaliforniassa sijaitseva löytöeläinkodin ja eläinsuojelujärjestön toiminnanjohtaja Angelique Miller kertoo, että viime vuosi oli pahin. Järjestö pelastaa hylättyjä huskyja sekä alaskanmalamuutteja. Millerin mukaan moni entinen omistaja tuo lemmikkinsä järjestön hoteisiin. Nämä koirat ovat myös nimetty suositussa sarjassa seikkailevien koirien mukaan. 

"Olimme esimerkiksi ulkoiluttamassa koiriamme eräänä päivänä. Yksi nuori mies pysähtyi ja kommentoi koirien olevan hirviösusia. Mielikuva on saatu ilmiselvästi Game of Thrones -sarjasta. " 

Monet huskyja ottavat ihmiset eivät vaivaudu ottamaan selvää koiran luonteesta ja rodusta. Vahva vetokoirarotu tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. 

"Nämä koirat ovat karkaamisen mestareita. Jos heillä on tylsää, he kyllä keksivät keinon joko paeta tai tehdä jotain kiellettyä." 

Miller on huolissaan kasvavasta trendistä, koska edelliset koirat odottavat vielä koulutusta ja uusien kotien löytämistä. 

Lue myös: Koiran erikoinen huutoesitys naurattaa - ei suostu lähtemään kylpyammeesta

Lähde: DoDo 

Kilpailut

Uusimmat