Kuva: Shutterstock

Ikävä ilmiö piinaa luksushotellia: "Some-vaikuttajat" kalastelevat ilmaisia majoituksia

27.06.2018 17:15 - Senja Rapila

Hotellin omistajat ovat turhautuneita ilmiöön.

Independent-julkaisu uutisoi viiden tähden hotellista, joka on joutunut ikävän pommituksen kohteeksi. Kerrotaan, että Malediiveilla sijaitseva hotelli saa jatkuvasti yhteydenottoja Instagram-tähdiltä koskien ilmaista majoituista ja ylläpitoa. Yhteydenottoja tulee jopa puoli tusinaa päivässä.

Yhteydenottojen tarkoituksena on, että some-vaikuttaja mainostaa majoitusta jopa miljoonille seuraajilleen ja saa tästä vastineeksi ilmaisen majoituksen hotellissa. Suurin osa pyynnöistä tulee kuitenkin kertoman mukaan "some-vaikuttajilta", joilla on todella vähän seuraajia.

- Jokainen, jolla on tänä päivänä Facebook-tili, on some-vaikuttaja, hotellin tiedottaja kommentoi näreästi.

- Ihmiset kertovat, että haluavat tulla Malediiveille kymmeneksi päiväksi ja julkaisevat reissultaan kaksi kuvaa joillekin 2000 seuraajalle.

Usein yhteydenotot ovat myös todella köykäisiä ja täynnä kielioppivirheitä. Asiaa ei ole jäsennelty tai perusteltu hyvin. Hotellin edustaja kertoo, että hotelli tarttuu yleensä vain yhteen kymmenestä tarjouksesta.

Lähde: Independent

Lue myös: Hotelliyöpyminen voi olla bakteerikammoisen painajainen - paikat, joissa muhii eniten bakteereja

Lue myös: Trooppiset paratiisisaaret ei ole tunnetuimpien listalla - olisiko tässä seuraava matkakohteesi?

Lue myös: Yle: Matkustussivustojen asiakasarvioinnit voivat hämätä - kiinnitä huomiota näihin asioihin

Kilpailut

Uusimmat