Kuva: Shutterstock

Iäkkäät miehet karkasivat vanhainkodista - poliisi löysi parivaljakon metallifestareilta

06.08.2018 13:45 - Katariina Auvinen

Saksalaiset miehet eivät olleet iloisia siitä, että poliisi löysi heidät.

Saksassa järjestetään vuosittain suuri metallifestivaali Wacken Open Air, jonne metallimusiikin ystäviä saapuu ympäri maailmaa. Kaksi iäkästä miestä haikailivat festivaalien perään, mutta heillä oli ongelma. Molemmat heistä olivat vanhainkodista, josta ei vain lähdetty ulos ilman lupaa. Niinpä kaksikko keksi mielestään nerokkaan keinon, he päättivät karata.  

Pako onnistui ja miehet pääsivät nauttimaan metallifestivaaleista. Vanhainkodin henkilökunta oli kuitenkin huomannut pakomatkan ja huolestunut asiasta, koska miehet eivät olleet jättäneet mitään viestiä jälkeensä. Poliisi onnistui saamaan kaksikon kiinni kolmelta aamuyöllä, jonka jälkeen heidät palautettiin vanhainkotiin. 

Miehet tekivät vastarintaa, koska eivät olisi millään halunneet lähteä vielä takaisin. Heidät saatettiin kuitenkin taksiin, joka vei parivaljakon takaisin hoitokotiin. 

Festivaalia on järjestetty jo vuodesta 1990. Se kerää vuosittain kymmeniä tuhansia metallifaneja yhteen. Poliisi ei kertonut, olivatko miehet kaavailleet viettävänsä neljä kokonaista päivää festivaaleilla. Nyt parivaljakon festarikokemus jäi muutamien tuntien mittaiseksi, mutta se riitti varmasti piristämään heitä. 

Lue myös: 97-vuotias rautamummo valmistui lukiosta - purskahti kyyneliin

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat