Kuva: Shutterstock

Trendiniksit, jotka tekevät vahinkoa kasvoillesi - älä ikinä kokeile kotona!

09.10.2018 16:15 - Katariina Auvinen - Luettu 1 500 kertaa

Netti on pullollaan ihonhoitoniksejä, joiden luvataan saavan kasvojesi iho säihkymään, mutta asia voi olla täysin päinvastoin.

Maailmalla leviää jatkuvasti erilaisia kauneuskikkoja, joihin kannattaa suhtautua varauksella. Olet mahdollisesti kuullut esimerkiksi niksistä, jossa meikin kiinnitysaine voitaisiin korvata hiuslakalla. Tätä ei kuitenkaan kannata tehdä. 

Hiuslakka meikin kiinnityaineena 

Hiuslakkaa ei ikinä pidä suihkuttaa kasvoille. Se on tarkoitettu pelkästään hiuksien kiinnittämiseen ja muotoiluun. Hiuskiinne sisältää lakkoja ja alkoholia, jotka kuivattavat ihoa todella paljon. Kuiva iho on herkempi finneille sekä tulehduksille. 

Deodorantti 

Vaikka deodorantti pitää kainalosi raikkaina ja hikoilemattomina, sitä ei silti pitäisi käyttää mihin tahansa, etenkään kasvoille. Jotkut ovat vannoneet deodorantin nimeen kasvoilla, koska heidän mukaansa hipiä pysyy raikkaana ja meikki ei valu kasvoilta kuumimpana päivänä. Ajatus on houkutteleva, mutta älä ikinä laita deodoranttia kasvoillesi. 

Kuten hiuslakka, niin myös deodorantti aiheuttaa usein ihoärsytystä sen sisältämien ainesosien vuoksi. Deodorantti tukkii myös ihohuokoset, jonka johdosta ihollesi voi nousta paljon enemmän finnejä. 

Ihovoide 

Kasvojen iho on paljon herkempi kuin muu ihosi, joten vartalolle tarkoitettua kosteusvoidetta ei tulisi käyttää kasvojen iholle. Moni vartalovoide sisältää hajusteita, jotka voivat ärsyttää kasvojen herkkää ihoa. Voide on usein myös paksumpaa, joka tukkii ihohuokosia helpommin. 

Happamat ainesosat, kuten sitruunamehu tai viinietikka 

Jos kärsit finneistä ja olet etsinyt netin syövereistä helpotusta ikäviin epäpuhtauksiin, olet saattanut törmätä viinietikkakikkaan. Jotkut töpöttävät pumpulilla sitruunamehua tai viinietikkaa finneihin, jotta epäpuhtaukset kuivuisivat nopeasti, mutta voit huomaamattasi pahentaa asiaa. Nämä kaksi ainesosaa ovat auttamatta liian happamia, jotta niitä kannattaisi lisätä herkälle iholle. 

Viinietikka voi sen sijaan polttaa ihosi. 

Lue myös: Näppyjä uusista ihonhoitotuotteista? Se ei välttämättä kerro tuotteen sopivuudesta sinulle

Lähde: Marie Claire 

Arvostele artikkeli

Uusimmat