Italian Voguelta poikkeuksellinen lehti - julkaisi painoksen ilman muotikuvia ympäristösyistä

08.01.2020 19:45 - Milena Raappana

Italian Voguen tammikuisen numeron kuvituksesta ovat vastanneet eri taiteilijat. Päätöstä perustellaan ympäristötekona.

Italian Vogue teki muotilehdelle poikkeuksellisen teon ja julkaisi eilen 7. tammikuuta lehden, jossa ei ole lainkaan valokuvia. Sen sijaan tuoreen julkaisun ovat kuvittaneet eri taiteilijat. 

Päätöksellään lehti ottaa kantaa ilmastonmuutokseen ja konkreettisesti tuo esiin muotilehtien tuotannon haitalliset vaikutukset ympäristöön. Vuonna 2017 Italian Voguen päätoimittajan saappaisiin astunut Emanuele Farneti perustelee tekoa avaamalla lehden syyskuun numeroon vaadittavia resursseja.

Kyseinen painos, joka kulkee nimellä ”September Issue” eli ”Syyskuun Numero” on ympäri maailmaa Vogue-lehtien vuoden kohokohta, johon käytetään suurta tuotantokoneistoa.

- Sataviisikymmentä tekijää. Kaksikymmentä lentoa ja noin tusinan verran junamatkoja. Neljäkymmentä autoa valmiustilassa. Kuusikymmentä kansainvälistä lähetystä. Valot päällä yhtäjaksoisesti ainakin kymmenen tunnin ajan, osittain bensiinikäyttöisillä generaattoreilla toimien. Pitopalvelusta syntyvä ruokahävikki. Muovi, johon vaatteet on kääritty. Sähkö, jolla ladataan puhelimet, kamerat… Farneti kuvailee lukijoille suunnatussa kirjeessä lehden sivuilla.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Huffington Postin uutisen mukaan Italian Voguen historiassa ainoaa laatuaan oleva tempaus onkin Farnetilta suora viittaus joulukuussa Vogue-lehtien kaikkien 26 päätoimittajan allekirjoittamaan sopimukseen, jossa he sitoutuvat ”monimuotoisuuden arvoihin, kantamaan vastuun ja kunnioittamaan yksilöitä, yhteisöjä ja ympäristöä.”

Kuten Metro-lehti uutisoi, päätoimittaja kuvaili haasteen piilenneen siinä, miten todistaa, että vaatteita voi tuoda esiin ilman valokuvausta. Tammikuun numeron seitsemässä kansikuvassa ensin mallit stailattiinkin Guccin vaatteisiin ja vasta tämän jälkeen taiteilijat loivat oman tyylisensä kuvat.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kansikuvien takana ovat taiteilijat David Salle, Vanessa Beecroft, Delphine Desane, Cassi A. Namoda, Yoshitaka Amano, Milo Manara ja Paolo Ventura. Painoksen tuotannossa säästetyt varat suunnataan Venetsiassa sijaitsevan kulttuuri-instituutti Fondazione Querini Stampalia tulvavaurioiden korjaukseen.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Italian Vogue ravistelee juurtuneita tapoja ja hätkähdyttää muotimaailmaa. Lehden entinen päätoimittaja, vuonna 2016 menehtynyt Franca Sozzani, herätti keskustelua julkaisemalla lehden, jonka kaikki mallit olivat tummaihoisia.

Sozzani käytti valtaansa muotilehden johtajana myös muiden yhteiskunnallisten ongelmien esiintuomiseen ja teki muotikuvauksia, joiden teemana oli muun muassa parisuhdeväkivalta ja Meksikonlahden öljyonnettomuus.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

The New York Timesin mukaan Farnetti on jatkanut Sozzanin jalanjäljissä ja kohautti vuonna 2017 julkaisemalla lehden kansikuvanaan kaksi saman sukupuolista henkilöä suutelemassa. Tämän jälkeen hän kohdensi yhden lehden numeron yli 60-vuotiaille naisille.

Farnetti on joutunut myös negatiiviseen valoon. Vuonna 2018 lehden kannessa poseerasi huippumalli Gigi Hadid, jonka katsottiin olevan maskeerattu rasistisesti balckface-kasvomeikkiin.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Muotilehti Vogue teki historiaa: Kansikuvassa poseeraa ensimmäistä kertaa transsukupuolinen malli

Lue myös: Muotilehti Vogue kuvasi alusvaatteita plussakoon mallien kanssa - katso tyrmäävä lopputulos

Lähteet: Metro, Huffington Post, Vogue Italia, The New York Times

Kilpailut

Uusimmat