Kuva: AOP

Kuinka käy valmistujaisjuhlien? Hallitus pohtii ratkaisua tilanteeseen

02.04.2020 14:45 - Roy Kokkonen

Hallitus haluaa taata yhteiset valmistujaisjuhlat toisen asteen oppilaitoksista valmistuville.

Koronavirusepidemian takia yli 10 hengen julkiset kokoontumiset on kielletty, sekä Uudenmaan maakuntaan ja sieltä pois liikkumista on rajoitettu. Rajoitustoimet ovat herättäneet huolta tänä keväänä ylioppilaaksi ja ammattiin valmistuvissa.

Vaihtoehtoina valmistujaisjuhlille on jopa väläytelty etäyhteydellä järjestettäviä virtuaalilakkiaisia, mutta suurin osa tuntuu toivovan perinteisiä juhlia.

Opetusministeri Li Andersson kertoi tänään torstaina pidetyssä tiedotustilanteessa, että hallitus ottaa valmistuvien huolet huomioon. Hänen mukaansa hallitus haluaa taata juhlat valmistuville.

- Valmistujaisjuhla on ikimuistoinen osa nuoren elämää. Mikäli se vain on mahdollista, haluamme taata sen myös tänä keväänä valmistuville, Andersson sanoo.

Hallitus aikoo varmistaa, että juhlat voidaan pitää. Ajankohta saattaa tosin poiketa normaalista.

- Meillä ei ole toimivaltaa määrätä yhteisestä päivämäärästä esimerkiksi ylioppilasjuhlia varten, mutta koska tämä kysymys on herättänyt paljon kiinnostusta, teemme yhteistyötä eri tahojen kanssa, jotta valmistujaisjuhlille löydettäisiin yhteinen päivä, Andersson toteaa.

Päätös koskee koko toisen asteen opetusta, eli myös ammattiin valmistuvat opiskelijat huomioidaan.

Katso Valtioneuvoston tiedotustilaisuus alta tai täältä:

Lue myös: Sanna Marin Voguen haastattelussa, avautuu paineistaan nuorena naispääministerinä: "Se on ansa!"

Lue myös: Sanna Marinin koronapuheesta tehtiin biisi, netti ihastui: "Välitön klassikko"

Kilpailut

Uusimmat