Kuva: AOP

Perheenäiti oli hävittää Harry Potter -kirjan, paljastui keräilyharvinaisuudeksi - arvo yli 60 000

05.12.2020 19:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Joulusiivouksen yhteydessä löytynyt Harry Potter -kirja paljastui harvinaiseksi yksilöksi.

Englannin Prestonissa asuva Karen Rumsey, 59, oli tekemässä joulusiivousta. Hän kävi läpi vanhoja kirjoja, joita oli vuosien varrella kertynyt kodin hyllyille ja aikoi hankkiutua niistä eroon kirpputorilla.

Rumseyn tytär Charlotte, 28, auttoi äitiään lajittelussa ja laittoi kirjahyllyssä olleen Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan pinoon, jossa olevat kirjat oli tarkoitus myydä 50 pennillä, eli noin 55 sentillä.

- En ajatellut sitä sen enempää, Charlotte kertoo Mirrorille.

- Mutta myöhemmin, kun katsoin antiikkiohjelmaa televisiossa, joku myi harvinaisia kappaleita Harry Potter -kirjoista ja niistä maksettiin yli kymmenen tuhatta, hän jatkaa.

Charlotte soitti heti äidilleen ja kertoi asiasta. Hän huomasi, että kirjahyllystä löytynyt teos oli ensimmäistä painosta vuodelta 1997, jota painettiin ainoastaan 500 kappaletta.

He toimittavat kirjan Hansons-huutokaupalle, jonka asiantuntijat varmistivat kyseessä olevan aito kappale ensimmäisestä painoksesta.

Kirja on tarkoitus myydä perjantaina huutokaupassa. Lokakuussa samanlainen kirja myytiin 60 000 punnalla eli noin 66 000 eurolla.

Lue myös: Tiesitkö? Harry Potter -elokuvan lopussa on "salainen seksikohtaus"

Lue myös: Harry Potter -kirjailija paljasti: Suosikkihahmo sai nimensä erikoisesta paikasta

Lähde: Mirror

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat