Kuva: AOP

Moni retkeilijä tuntee iljettävän "surahduksen" - hirvikärpäsiä vastaan tepsii vain yksi keino

04.09.2021 14:15 - Roy Kokkonen

Erikoistutkijan mukaan perinteiset hyönteiskarkotteet eivät tepsi retkeilijöitä syksyisin piinaaviin hirvikärpäsiin.

Hirvikärpäset ovat jokasyksyinen vitsaus. Ne piinaavat niin loppukesän marjastajia kuin syksyn sienestäjiä, metsästäjia ja muita retkeilijöitä. Elo-syyskuun vaihteessa hirvikärpäskanta on runsaimmillaan.

Luonnonvarakeskuksen mukaan hirvikärpänen on levinnyt kaakosta Etelä- ja Keski-Suomeen viimeisen 60 vuoden aikana. Nyt kanta on levittäytymässä myös pohjoiseen. Viime vuosina niitä on havaittu runsain määrin jo Etelä-Lapissakin.

- Hirvikärpästen esiintymisestä ei kerätä kattavia tietoja. Pääsääntöisesti hirvikärpästen määrä noudattelee hirvien määrää. Silloin kun hirvikanta on suurempi, esiintyy myös enemmän hirvikärpäsiä, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juho Matala kertoo Voice.fi:lle

Moni kuulee metsässä epämiellyttävän "surahduksen"

Syyskesästä hirvikärpäset etsivät itselleen isäntäeläimeksi hirviä. Niiden lentokyky on huono, joten ne odottavat, että sopiva eläin sattuu osumaan kohdalle. Usein ne kuitenkin erehtyvät luulemaan ihmistä sopivaksi isännäksi, jolloin epäonninen retkeilijä saattaa kuulla tyypillisen matalaäänisen surahduksen.

Isäntäeläimen löydettyään hirvikärpänen pudottaa siipensä. Ihmisten kohdalla ne suuntaavat usein hiuksiin tai vaatteiden alle, missä niiden liikkeen tuntee epämiellyttävänä kutinana.

Hirvikärpäset saattavat purra ihmistä, mutta ne eivät kuitenkaan ime verta tai muni ihmisen karvoitukseen. Joillekin hirvikärpäsen purema saattaa aiheuttaa allergisen reaktion.

Kuinka suojautua ikäviltä pörriäisiltä?

Toisin kuin yleisesti luullaan, ensimmäiset yöpakkasetkaan eivät tapa hirvikärpäsiä. Pakkasella ne eivät kykene lentämään, mutta lämpötilan jälleen kohotessa ne virkoavat uudelleen.

Vasta pidempi pakkasjakso saa hirvikärpäset häviämään.

Ennen talvea hirvikärpästen kanssa on siis opittava elämään. Ainoa toimiva keino suojautua hirvikärpäsiltä on vaatetus. 

- Tärkeintä on suojaava vaatetus, joka estää hirvikärpästen pääsemisen iholle. Sellaisia viitteitä on, että vaatteiden vaalea väri saattaa ehkäistä hirvikärpästen laskeutumista ihmiseen, Matala kertoo. 

Perinteisistä hyönteiskarkotteistakaan ei ole apua. 

- Hirvikärpäsiin tehoavia karkotteita ei ole olemassa, Matala toteaa.

Juttu on julkaistu alun perin 31.08.2020.

Lue myös: Muistathan jokamiehenoikeudet retkeillessä - kertaa oikeudet ennen retkelle lähtöä

Lue myös: Myös Elastinen innostui tämän kesän suositusta aktiviteetista - fanit ihastuivat jaettuun kuvaan

Lähde: Luke

Kilpailut

Uusimmat