Kuva: AOP

Odotatko veronpalautusta? Ole tarkkana, ettet haksahda nettihuijaukseen

06.10.2023 10:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Veronpalautusten aikaan on nähty veroasioihin liittyviä huijauskampanjoita, kertoo LähiTapiola tiedotteessaan.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan 47 prosenttia suomalaisista on kohdannut netissä huijausyrityksiä. LähiTapiolan tietoturvajohtaja Leo Niemelän mukaan huijausten taustalla on yhä useammin ammattimaista järjestäytynyttä rikollisuutta.

– Esimerkiksi veronpalautusten aikaan on nähty veroasioihin liittyviä huijauskampanjoita. Rikolliset vaihtavat muutenkin aika ajoin tekniikkaa ja lähestymistapoja, kertoo Niemelä tiedotteessa.

Enää huijaukset eivät tapahdu vain englanniksi tai huonolla suomella. Huijausten määrä on Niemelän mukaan pysyvästi korkealla, vaikka siinä onkin kausivaihtelua esimerkiksi vuodenaikojen mukaan.

Yleisin nettihuijausten muoto ovat kyselyn mukaan sähköpostit tai tekstivistit, joihin oli törmännyt vajaa kolmannes vastaajista. Toiselle sijalle kyselyn tuloksissa nousi tietojenkalastelu 16 prosentin osuudella ja kolmannelle nettikauppahuijaukset, joita oli kohdannut 12 prosenttia vastaajista.

Tässä Leo Niemelän vinkit torjua nettihuijauksia:

– Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta. Pidä netissä yllä tervettä varovaisuutta.

– Hälytyskellojen pitää soida, jos päätöksiä pitäisi tehdä kovalla kiireellä.

– Kun menet verkkopankkiin ja verkkokauppoihin, kirjoita osoite suoraan osoiteriville, älä mene hakukoneen kautta. Hakutuloksissa voi nousta tulokseksi väärennettyjäkin sivuja. Selaimen osoiterivin lukkosymbolikaan ei enää ole vedenpitävä tae turvallisuudesta.

– Älä koskaan luovuta pankkitunnuksiasi ulkopuolisille. Pankki ei kysele niitä asiakkaalta.

– Luo käyttämillesi tileille pitkät, 15–30 merkin salasanat, jotka sisältävät erikoismerkkejä.

– Älä klikkaa yllättävissä viesteissä lähetettyjä linkkejä.

– Maksa verkkokaupassa luottokortilla. Jos tavara ei saavu, voit vaatia luottoyhtiöltä veloituksen poistamista.

– Älä käytä verkkopankkia suojaamattomissa lähiverkoissa, kuten kirjastossa tai junassa.

– Tee omaehtoinen luottokielto. Sen avulla kukaan ei voi ottaa henkilötunnuksellasi lainaa, vaikka henkilötietojasi joutuisi vääriin käsiin.

Lue myös: Veroprosentti on väärä jopa yli 800 000 henkilöllä - korjaa nyt, jos haluat välttää valtavan lisäprosentin

Lue myös: "Marimekon tuotteita jopa 90 prosentin alennuksella" - uusi huijaussivusto teeskentelee olevansa Marimekko

Lue myös: Nettisivuhuijaukset näyttävät nyt aiempaakin aidommilta - katso, miten tunnistat aidon nettisivun

Kilpailut

Uusimmat