Kuva: Shutterstock

Foreca antoi ennusteen pääsiäisen säästä - kolme mahdollista skenaariota

25.03.2024 18:15 - Jasmin Mikkilä / jasmin.mikkila@bauermedia.fi

Luvassa voi olla pääsiäisenä jopa 10 astetta lämmintä, kuitenkin myös sateet mahdollisia.

Pääsiäisviikon edetessä ennusteeseen tuo epävarmuutta Keski-Euroopan ylle leviävä lämmin ilmamassa, kerrotaan Forecan uudessa ennusteessa. Ennusteet tuovat lämpimän ilmamassan lähelle Suomea, tai jopa Suomen ylle. 

Lämpimän ilmamassan vaikutus näkyy osittain Suomen säässä jo keskiviikkona nousevina lämpötiloina, mutta paremmin torstaista eteenpäin. Kuitenkin peräkkäiset sääennustemalliajot ovat ennustaneet hyvin erilaisia tilanteita pääsiäiselle.

Vielä ei kuitenkaan tiedotteen mukaan tiedetä tarkkaa sääennustetta pääsiäiselle. Todennäköistä kuitenkin on, että jossain vaiheessa lämpötila kävisi 10 asteessa etelässä. Pohjoisessa Lapissa taas sää tulee aika varmasti olemaan koleaa.

Luvassa voi olla pilvistä ja poutaista, aurinkoista ja korkeita lämpötiloja tai sateista ilmastoa. Pääsiäiselle ei olekaan toistaiseksi yhtä ennustetta, vaan kolme erilaista vaihtoehtoa:

1. Suomen pohjoispuolella oleva kylmä ilmamassa voi aiheuttaa pilvistä, mutta poutaista säätä. Suuressa osassa maata lämpötila jäisi pakkasen puolelle, ja etelässä vain jonkin verran plussan puolelle. Yöt ovat myös kylmiä.

2. Suomen eteläpuolella oleva Keski-Euroopan hyvin lämmin ilmamassa voi aiheuttaa laajalle alueelle yli 20, jopa 25 asteen lämpötiloja sekä aurinkoista säätä. Jos lämmin ilma pääsisi levittäytymään osaan Suomea, ei lämpötilat nousisi kumminkaan niin korkeaksi. Luvassa olisi silti aurinkoista säätä, sekä selkeästi korkeampi lämpötiloja kuin tänä vuonna.

3. Kylmän sekä lämpimän ilmamassan välinen vyöhyke, jonka yhteydessä sää on pilvinen sekä sateinen. Etelässä sataisi pääosin vettä, kun pohjoisemmassa taas lunta. Päivälämpötilat voi tästä huolimatta olla pilvistä ja sateista huolimatta etelässä jopa 5-10 astetta. Myös pohjoisemmassa olisi luvassa plussakelejä.

Todennäköisesti pääsiäisen sää tulee olemaan yhdistelmä kaikista kolmesta säätyypistä, jotka vuorottelevat aallottain Suomen yllä. 

Lue myös: Pääsiäisliikenteessä yksi vahinko on muita yleisempi - Ifin tilastojen mukaan suuri nousu vuodessa

Lue myös: Tiesitkö? Virpomisoksien kerääminen on laitonta ilman lupaa

Lue myös: Asiat, jotka kannattaa huomioida omakotitalossa ja mökillä keväisin - voit välttää kalliin laskun

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat