Olympialaiset vai orgiat? Urheilijoille toimitettiin olympiakylään 150 000 kondomia!

01.08.2012 16:15 - Karoliina Kotala

Ilmeisesti uskomus siitä, että seksin harrastaminen ennen urheilukisoja huonontaisi suoristusta, ei taida sittenkään pitää paikkaansa.

Parhaillaan Lontoossa järjestettäviin olympialaisiin ottaa osaa 10 500 urheilijaa, joiden viihtymistä on lisätty toimittamalla kisakylään 150 000 kondomia.

Antiikin Kreikassa olympialaisiin valmistauduttiin kuitenkin kieltäytymällä seksistä tyystin kisojen ajaksi, mutta tuoreiden tutkimusten mukaan pidättäytyminen lihan iloista ei ole tarpeellista. Joissain tapauksissa seuraukset voivat olla jopa täysin päinvastaiset.

Kautta historian on ollut yleinen harhaluulo, että seksin harrastaminen syö kehon räjähtävyyttä, aggressiota ja laskee testosteronin määrää. Jotkut urheilijat ovat pidättäytyneet seksistä jopa viikkokausia ennen kisoja.

- Seksi tekee iloiseksi. Ja iloiset ihmiset eivät juokse ennätysaikoja, juoksija Marty Liquorin tiedetään sanoneen seksin ja urheilun yhdistämisestä.

Tutkijat kuitenkin vakuuttavat, etteivät petipuuhat häiritse kisasuoritusta. Tutkimuksissa seksin ei ole huomattu vaikuttavan suoritukseen, ja päinvastoin, naisurheilijat jopa hyötyvät rakastelusta ennen kisoja.

- Uskomme, että nainen saavuttaa parempia kisatuloksia saatuaan orgasmin, erityisesti juoksijat ja korkeushyppääjät. Mitä enemmän orgasmeja, sitä suurempi todennäköisyys voittaa mitaleja, tutkija Alexander Olshanietzky vakuuttaa.

Lähde: Daily Mail

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat