25-vuotias suomalaistaiteilija hämmästyttää upeilla maalauksillaan - katso

12.01.2013 11:45 - Rea Haverinen

Emmi Mustonen on nuori suomalainen taiteilija, jonka ensimmäinen yksityisnäyttely järjestetään helmikuussa. Mustosen lahjakkuus lyö ällikällä. Hänen mukaansa yhden teoksen tekeminen voi viedä kuukausia.

25-vuotias Emmi Mustonen valmistui viime keväänä Taideoppilaitos Alfa-Artin päivälinjalta kuvataitelijaksi. Taideoppilaitos Alfa-Artissa Mustonen tutustui Eila Ekman-Björkmanin avulla vanhojen mestareiden tekniikkaan, jolla muun muassa Leonardo DaVinci maalasi 1400-1500 luvuilla.

Ideana Mustosen käyttämässä tekniikassa on maalata koko teos hyvin hennoilla ja ohuilla värikerroksilla. Uuden värikerroksen voi lisätä vasta kun öljytyö on kuiva, joten värit ikään kuin sekoitetaan itse teoksessa. Yhden maalauksen työstäminen voi viedä kuukausia, joskus jopa vuosia.

- Rakastuin tähän tekniikkaan heti. Helmikuussa avattavassa näyttelyssäni olen käyttänyt tätä maalaustapaa modernin naisen kuvaamiseen. Ajatuksena oli kuvata yhtä taiteen klassisinta aihetta, naista, vanhalla tekniikalla ja lisätä jokaiseen työhön jokin moderni elementti. Naiseuden maisemia -näyttely on ensimmäinen yksityisnäyttelyni, jossa on vain minun töitäni esillä. Aikaisemmin olen ollut mukana vain ryhmänäyttelyissä, Mustonen sanoo Voicelle.

Mustonen tekee tilaustöitä, erityisesti muotokuvia.

- Olen jotenkin aina uskonut, että minusta tulee nimenomaan muotokuvamaalari. Kasvot ja ilmeet kiehtovat minua todella paljon ja koen tunnetilojen kuvaamisen olevan yksi vahvimpia puoliani taiteilijana.

- Kuvataiteilijana koen tärkeäksi tehdä työtä, joilla on positiivinen vaikutus ihmisiin. Estetiikka ja romantiikka ovat myös oleellinen osa maalauksiani. Haluan tehdä taideteoksia, joihin pystyy samaistumaan ja jotka ovat ymmärrettäviä ilman taidekoulutusta. Tulevaisuuden haaveena minulla on tämän positiivisen teeman jatkaminen ja kehittäminen. Into lähteä opiskelemaan ja valloittamaan maailmaa on myös kova, Mustonen summaa.

Taiteilija Emmi Mustosen Naiseuden maisemat -näyttely järjestetään helmikuussa Galleria 4-kuusessa. Katso alta kuvia Mustosen upeista teoksista!


Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Uusimmat