Lähes 10 000 ulkomaalaista muuttui viime vuonna suomalaiseksi
Viime vuonna Suomen kansalaisuuden sai 9 518 ulkomaalaista. Määrä yli kaksinkertaistui toissavuotiseen verrattuna.
Kansalaisuushakemusten määrä on kasvanut sen vuoksi, että nykyään Suomen kansalaiseksi voi päästä, jos on asunut Suomessa viisi vuotta. Aiemmin vaadittava asumisaika oli kuusi vuotta.
Lisäksi uuden lain myötä kaikki entiset Suomen kansalaiset saavat kansalaisuuden takaisin ilmoituksella ilman, että heidän täytyy muuttaa Suomeen.
Hakemusten kasvaneen määrän vuoksi Maahanmuuttovirastoon on palkattu lisää henkilökuntaa.
Suurin osa viime vuonna Suomen kansalaisuuden saaneista oli venäläisiä. Heidän lisäkseen Suomen kansalaisuuksia myönnettiin paljon myös somalialaisille, irakilaisille ja virolaisille.
Lähde: Maahanmuuttovirasto
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää