Kuva: Shutterstock

Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan

16.06.2025 14:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Etätyöskentely voi lisätä hyvinvointia ja keventää työtaakkaa, mutta se ei hyödytä kaikkia yhtä paljon.

Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan, kertoo Työterveyslaitoksen tuore tutkimus. Tulosten mukaan etänä työskentely voi lisätä hyvinvointi ja keventää työtaakkaa, mutta esimerkiksi esihenkilöiden ja työntekijöiden kokemukset voivat poiketa toisistaan. 

Vaikka etätyö saattaa tarjota rauhaa keskittymiseen, saattaa se samalla kaventaa kokemusta yhteisöllisyydestä ja luovuudesta. 

– Tutkimuksemme mukaan etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, kertoo erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitoksesta.

Tutkimuksen mukaan selkeimmin etätyön hyödyt näkyivät työntekijöillä, joiden työ ei ole vahvasti sidoksissa muiden työhön. Itsenäistä työtä tekevät kokivat etätyössä vähemmän työn liiallista määrää ja ristiriitaisia odotuksia. Samaa ei kuitenkaan havaittu heillä, joiden työ edellyttää yhteistyötä, koordinaatiota sekä tiedon saamista muilta. 

– Etätyöskentelyn vaikutukset voivat samassa työyhteisössäkin olla erilaiset. Kun päätetään etätyön määrästä, tulisi yksilöiden toiveiden lisäksi huomioida myös työn rakenteet ja riippuvuudet sekä koko yhteisön näkökulma, Kaltiainen painottaa.

Näyttää myös siltä, että esihenkilöt hyötyvät etätyöstä työntekijöitä vähemmän. Esihenkilöillä etätyö saattoi heikentää työssä oppimista, mutta työntekijöillä vastaavaa ei havaittu. Työntekijöillä etätyö oli yhteydessä myönteisimpiin arvioihin työtovereiden suoriutumisesta, kun taas esihenkilöillä tällaista myönteistä yhteyttä ei havaittu. 

Tutkija Sampo Suutalan mukaan etätyön haasteet voivat korostua esihenkilöroolissa, joka edellyttää usein varsin laaja-alaista ymmärrystä oman tiimin tilanteesta ja tarpeista.

– Etäjohtamisessa jää helposti paitsi pienistä vihjeistä ja arjen epämuodollisista keskusteluista. Tällöin esihenkilönkin on vaikeampi oppia tuntemaan tiimiään. On tärkeää, että työpaikoilla rohkaistaan työntekijöitä ottamaan asioita myös aloitteellisesti puheeksi, Suutala muistuttaa.

Lue myös: Lähityö, etätyö vai hybridimalli? Tutkimus selvitti, mikä on tuottavin työskentelytapa

Lähde: Työterveyslaitos

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.