Lakiehdotus järkyttää Yhdysvalloissa: Raiskattu ei saa aborttia

25.01.2013 15:45 - Niina Jokiaho

Rebublikaanivaikuttajan Yhdysvalloissa, New Meksikossa, tekemä lakialoite kuohuttaa maassa vellovaa keskustelua.

Keskiviikkona esille tulleen lakialoitteen mukaan raiskauksesta alkanutta raskauttaa ei saisi keskeyttää, koska syntyvä lapsi on "todistusaineistoa oikeudenkäyntiä varten".

Aloitteen mukaan syntynyt lapsi on todiste raiskauksessa tai insestissä tapahtuneesta yhdynnästä. Abortin tekevä nainen voitaisiin tuomita todistusaineiston tuhoamisesta jopa vankeuteen.

Aloitetta on kritisoitu rankoin sanankääntein ja sen väitetään tekevän raiskatuista kaksinkertaisia uhreja. Naisten kuvaillaan joutuvan kantamaan raskasta todistusaineistoa valtion puolesta. Lakialoitteen ei uskota menevän käsittelyssä läpi.

Aloitteen tehnyt edustaja on painottanut, että hänen tarkoituksenaan ei ole uhrin rankaiseminen vaan pikemminkin naisten suojeleminen.

- Seksirikoksiin liittyviin lakeihin on tultava tiukennuksia, kertoo aloitteen tehnyt Cathrynn Brown.

Päivitys klo 16:15: Uutisesta poistettu raiskaustuomion pituutta koskeva virheellinen kohta.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat