Uusi applikaatio estää tekemästä itsemurhan? Herättää takuulla mielipiteitä

04.11.2014 20:24 - Senni Loikala

Puhelimiin ladattavan applikaation tavoitteena on estää ihmisiä tekemästä itsemurhaa. Avainasemassa ovat muut, usein tuntemattomat ihmiset.

Yksi uusin älypuhelimiin ladattava applikaatio on nimeltään "Samaritans Radar". Sen tarkoitus on tärkeä: estää ihmisiä tekemästä itsemurhia.

On yleistä, että netissä avaudutaan ahdistuksesta ja monista negatiivisista tunteista. Jotkut kertovat harkitsevansa itsemurhaa, jolloin ihmiset pystyvät tahtoessaan reagoimaan tilanteeseen.

Uusi applikaatio toimii siten, että saat puhelimeesi hälytyksen, mikäli joku Twitterissä seuraamasi ihminen käyttää twiiteissään tuskaa ja ahdistusta kuvaavia sanoja ja  lauseita. Ohjelma poimii varoitusmerkkejä vain sellaisista twiiteistä, joiden käyttäjien yksityisasetukset eivät ole tiukat.

Kun puhelimeen tulee tieto jonkun ihmisen synkistä nettiin vuodetuista ajatuksista, voi häneen tahtoessaan olla yhteydessä. Tällöin on mahdollista, että yhteydenotosta on apua syvästi masentuneelle henkilölle.

Applikaatiota on kuitenkin arvosteltu puolesta ja vastaan. Sen koko toimintaidean katsotaan vielä olevan lapsenkengissä. Mitä mieltä sinä olet applikaatiosta, jonka tarkoitus on estää itsemurhia?

Lue myös: Oletko addiktoitumassa älypuhelimeesi? Selvitä asia nyt

Lähde: PsyPost

Kilpailut

Uusimmat