Miten tyylit ovat vuosien aikana muuttuneet? Mielenkiintoinen video paljastaa
Hius- ja meikkityylit ovat vaihdelleet vuodesta toiseen. Huvittava video paljastaa sen, miltä muoti on milloinkin näyttänyt.
Muoti on asia, joka muuttuu vuodesta toiseen. Näin on myös hius- ja meikkityylien kanssa, jotka muuttuvat tasaisesti vuosien mukaan. Nyt YouTubeen on lisätty video, joka näyttää reilussa minuutissa sen, miltä kauneus on näyttänyt eri vuosikymmenillä.
Mukana on hius- ja meikkityylit 1910-luvulta tähän päivään. Kuten arvata saattaa, on muutosta vuosien aikana tapahtunut melkoisesti.
Kerro mikä tyyleistä on oma suosikkisi?
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää