Hassu Teletappi-mysteeri ratkesi viimein

23.12.2014 17:45 - Senni Loikala

Muistatko 1990-luvun Teletapit-sarjan alkutunnuksessa auringon keskellä nauravan muksun? Nyt, 19 vuotta myöhemmin, hänen henkilöllisyytensä on vihdoin selvillä. Hassua on, että nuoren naisen tunnistaa aurinkovauvasta.

Teletappien auringon sisällä nauraneen muksunäyttelijän henkilöllisyydestä on käyty silloin tällöin spekulaatioita, mutta alkuperäinen vauva ei ole ollut tiedossa. Nyt Jess Smith, 19, on kertonut julkisesti pitkään hautomansa salaisuuden: hän on Teletappi-auringon taapero.

"Olen hiljattain juhlinut 19. syntymäpäivääni ja pitkään mietittyäni, olen päättänyt, että on aika kertoa kaikille. Olen salannut asiaani, mutta yliopistoystävieni suuren kannustuksen jälkeen olen saanut varmuutta tulla ulos kaapista. Minä olen aurinko Teletapeista. Monia tapauksia on ollut, kun ihmiset ovat teeskennelleet olevansa "Teletappi-aurinkoja", mutta vain minä pystyn kertomaan oikean tarinan", kirjoittaa Smith Facebookissa.

Daily Star -lehden mukaan lastensarjan takana ollut tuotantoyhtiö järjesti noin 19 vuotta sitten kuvaukset, joihin kutsuttiin vauvoja nauretettaviksi. Tuolloin myös Smith laitettiin istumaan korkeaan tuoliin ja hänen isänsä pelleili nallekarhun kanssa kameran takana. Palkinnoksi perhe sai reilu 300 euroa ja laatikollisen leluja. He saivat myöhemmin tietää, että juuri Smithin nauru oltiin valittu sarjaan.

Katso alta video legendaarisesta auringosta Teletapeista.

Pääset katsomaan kuvan Smithistä aikuisena täältä.

Seuraava artikkeli: Huikeaa! Teletapit tekevät valtavan comebackin

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat