Menestyneiden ihmisten nukkumistavat koottiin yhteen – vain kaksi tuntia unta?

Näyttää siltä, että monet maailman menestyneimmistä ihmisistä ovat öisin nukkuneet vain neljä tuntia tai vähemmän.

Julkaistu:

Vaikka yleisesti kehotetaan nukkumaan 7 – 8 tuntia yöllä, monet menestyneet ihmiset nukkuvat jopa puolet vähemmän. Eräiden menestyksekkäimpien ihmisten nukkumisrutiineista on tehnyt infografiikka. Tiedoista käy muun muassa ilmi, että yritysjohtaja Donald Trump nukkuu öisin vain 3 – 4 tuntia.

Sähkön isoisäksi tituleerattu fyysikko ja keksijä Nikola Tesla nukkui uskomusten mukaan vain kaksi tuntia yössä. Samoissa luvuissa on italialaispoliitikko Silvio Berlusconi, jonka yöunien kestoksi ilmoitetaan 2 – 4 tuntia. Näihin henkilöihin verrattuna Microsoftin toinen perustaja Bill Gates nukkuu yllättävänkin paljon, keskimäärin seitsemän tuntia yössä.

Made to Measure Blinds -yrityksen teettämästä kaaviosta selviää myös, miten markkinoinnin ja viestinnän alalla nukutaan vähiten.

Tutkimukset ovat aiemmin osoittaneet, että vain muutaman tunnin jälkeen keskeytyvä uni voi olla fyysisesti yhtä haitallista kuin se, ettei nukkuisi ollenkaan. Viime vuonna tehty tutkimus yhdisti keskeytyvän unen muun muassa lyhentyneeseen keskittymisaikaan ja huonotuulisuuteen.

Vaikka menestyvät ihmiset joskus nukkuvatkin lyhyitä öitä, kannattaa muistaa, ettei siihen välttämättä kannata pyrkiä. Hyvät, 7 – 8 tunnin yöunet, on yhdistetty parempaan yleisterveyteen.

Katso koko nukkumiskaavio täältä!

Lähde: Daily Mail