Miten sinä käyttäydyt rannalla bikineissä? Lue samaistuttava lista vaivaannuttavista tilanteista

17.06.2015 22:15 - Eeva Rajala

Vaikka nainen olisi kuinka sinut bikinivartalonsa kanssa, tietyt rantarutiinit voivat aiheuttaa nolojakin tilanteita.

Refinery29-sivuston videolla summataan hyvin yhteen, millaisia asioita nainen ajattelee lähtiessään rannalle ottamaan aurinkoa.

Bikinit pois pakaroiden välistä

Tämä pyritään tekemään hyvin näkymättömästi, esimerkiksi jonkinlaiseen jooga-asentoon sujahtaen.

Elegantti riisuutuminen

Bikinien päällä oleva paita halutaan riisua mahdollisimman naisellisen ja seksikkään näköisesti, mutta useinkaan tämä ei onnistu. Paita jää kiinni esimerkiksi päässä oleviin aurinkolaseihin.

Täydellinen auringonottoasento

Nainen asettuu ensin joko selälleen tai kylkiasentoon, mutta loppuvaiheessa hän ei välttämättä jaksa enää keskittyä, missä asennossa nukkuu rannalla.

Hiusten heilautukset

Nainen pyrkii näyttämään yhtä seksikkäältä kuin Baywatchin naishengenpelastajat, kun he hidastettuina tuijottavat merelle. Hiuksia yritetään heilutella sensuellisti puolelta toiselle ja sekoittaen niitä välillä sormilla. Tosin usein tuuli heiluttaa hiuksia liikaa ja koko ajan silmien eteen. Samalla ne usein tarttuvat kiinni huulikiiltoon.

Pakit miehelle

Vaikka nainen yleensä yrittää herättää miehen mielenkiinnon, mies saattaa silti saada kylmää kyytiä rannalla tullessaan moikkaamaan. Lähestyminen pitää tehdä juuri oikealla tavalla, eikä nainen välttämättä itsekään tiedä, mikä tapa olisi oikea.

Katso video naisten rantarutiineista täältä! (Refinery29)


Lue myös: Etkö ole bikinikunnossa? Olet väärässä

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat