Jos olet ihminen, jolle brunssi on mieluisampi kuin aamupala ja pitkään nukkuminen paras tapa viettää vapaapäinää, ymmärrät luultavasti muitakin, joilla on vaikeuksia herätä aamuisin.
Kun muut pyöräyttävät aamupalaksi smoothien tai lähtevät lenkille, sinä käytät ajan mieluummin torkuttamiseen. Lue alta 10 asiaa, jotka aamu-uniset ihmiset voivat samaistua.
1. Ei ole mitään kamalampaa, kuin herätyskellon ääni aamuisin. Se saa sinut kiukkuiseksi hetkessä tunkeutuessaan keskeyttämään unesi.
2. Aamuherätyksesi toistuu usemman kerran, koska et vain pysty nousemaan ensimmäisellä herätyksellä. Kellosi soikin yleensä vähintään puoli tuntia aikaisemmin kuin tarpeellista, että saat torkuttaa rauhassa.
3. Et voi katsoa Instagram-tiliäsi aamuisin ärsyyntymättä, sillä se on täynnä ihmisiä aamulenkillään tai pirteänä aamupalan ääressä. Mutta missä ovat kaikki aamuja vihaavat ihmiset?
4. Ihmiset, jotka hymyilevät aamuisin ovat sinusta outoja. Miksi kukaan haluaisi hymyillä, kun on vastentahtoisesti joutunut nousemaan sängystä?
5. Kahvi on paras ystäväsi. Tarvitset sitä yhden kupin heti herättyäsi, yhden kun olet matkalla töihin ja yhden vielä töissä ennen kuin kykenet aloittamaan työnteon.
6. Silmäpusseista on mahdotonta päästä eroon. Ja kellään muulla ne eivät näytä mielestäsi läheskään yhtä suurilta kuin sinulla itselläsi. Kuinka aikaisin sellaiset ihmiset menevät nukkumaan?
7. Maanatait ovat pahempia sinulle kuin muille työpaikallasi. Työkaverisi ovat ulkoilleet viikonlopun ja heränneet samaan aikaan kuin arkipäivinä, kun sinä taas olet yrittänyt nukkua univelkojasi pois.
8. Olet aina myöhässä. Mutta sinullehan puoli tuntia myöhässä oleminen on melkein sama kuin, että olisit ajoissa.
9. Ei ole väliä kuinka aikaisen menet nukkumaan, et vain pysty heräämään ajoissa. Aamu on silti aamu riippumatta siitä, kuinka monta tuntia olet saanut unta.
10. Sinulla on joka aamu taistelu itsesi kanssa siitä, että nukutko 10 minuuttia pidempään vai käytätkö sen huolitellumpaan meikkiin. Ja joka ikinen kerta 10 minuuttia enemmän unta voittaa.
Lähde: Metro.uk