Autioituneesta talosta löytyi kuvottava yllätys - uskaltaisitko astua ovesta sisään?

07.07.2014 15:00 - Katariina Näreaho

Amerikkalainen mehiläistorjunta-yrittäjä kohtasi kaamean näyn eräällä keikallaan.

Ampiaisten tehtailemat jättiläispesät säikäyttävät kenet tahansa. Näin kävi myös amerikkalaiselle pariskunnalle, joka koki elämänsä yllätyksen ostettuaan talon Floridasta.

Talo oli pitkään tyhjillään, minkä vuoksi se oli myös melko huonossa kunnossa. Se ei kuitenkaan ollut täysin asumaton, sillä rakennuksen sisältä löytyi melkoinen yllätys. Olohuoneen nojatuolin sisälle ja ympärille oli rakennettu suuri ampiaispesä. Näky sai myös paikalle hälytetyn tuholaistorjujan sydämen nousemaan kurkkuun.

Pari vuotta sitten kuvattu video järkälemäisestä ampiaispesästä on alkanut hiljattain levitä netissä. Videolla nähtävä näky on pelottava ja saa kenen tahansa niskakarvat nousemaan pystyyn.

Videon kuvannut mehiläistorjuja kertoo, että kyseessä ei ole mikä tahansa hunajamehiläisen taituroima asumus, vaan Pohjois-Amerikassa esiintyvän yeallow jacket -ampiaislajin pesä. Kyseinen ampiainen on hyvin ärhäkkä ja sen pistos tuntuu moninkertaisesti kivuliaampana kuin tavallisen mehiläisen pistos.

Kerroimme aiemmin hylätystä mielisairaalasta otetuista kuvista, jotka ovat kuin suoraan kauhuelokuvista. Katso kuvat täältä.

Kilpailut

Uusimmat