Down-pienokaisen kuva leviää netissä ja kertoo tärkeän sanoman: "Minä olen minä - en vammani"
Lose the label -twittersivusto pyrkii siihen, että niin vammattomista kuin vammaisistakin ihmisistä puhuttaisiin aina omina persooninaan, eikä yleistäen heille esimerkiksi tiettyjä luonteenpiirteitä. Nyt netissä kiertää Lose the label -twittersivuston jakama kuva pikku-Adasta.
Kuva on yksinkertainen, mutta se kertoo todella tärkeän sanoman. Kuvassa pienen Adan, jolla on downin syndrooma, vieressä on teksti:
Minä olen Ada.
Minulla on Downin syndrooma.
Minä en ole Downin syndroomani.
Minä olen Ada.
Kuva onnistuu tiivistämään neljään lauseeseen tärkeän viestin siitä, ettei kukaan ihminen ole pelkkä vammansa. Kehitysvamma on yksi piirre ihmisessä, eikä suinkaan määritä häntä kokonaan.
Kilpailut
Uusimmat
Herttuatar Meghan vieraili prinssi Harryn kanssa Nigeriassa - poimimme 4 edustusasua vierailulta
Justin Bieberin vahanukke koki päivityksen vauvauutisen myötä
Myrskyluodon Maija hallitsee jo Pohjoismaita - rikkoi huiman rajapyykin
Voiko Suomi jäädä pois ensi vuoden Euroviisuista? Näin Yle kommentoi
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Näytä lisää