Nauraminen laihduttaa - myös paljon muita vaikutuksia

16.12.2013 08:45 - Rea Tallgren

Tyhjän nauraminen saattaa olla yllättävän hyödyllistä.  

Nauramisella on monia terveysvaikutuksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Sanotaan, että nauru pidentää ikää, mutta tutkijoiden mukaan se ei pidä paikkaansa. Sen sijaan nauru esimerkiksi polttaa kaloreita. Tutkijoiden mukaan ihminen, joka naureskelee aidosti koko päivän, voi polttaa nauraessaan parhaimmillaan jopa 2000 kaloria.

Lisäksi nauraminen lievittää kropassa esiintyvää jännitystä ja saattaa auttaa diabeetikkoja pitämään verensokeriarvot kohdallaan.

Uskomatonta kyllä, nauraminen auttaa myös hedelmöityshoidoissa käyviä pariskuntia. Tutkijoiden mukaan onnistuneen hedelmöityshoidon mahdollisuus peräti 16 prosentilla, jos hoitojen aikaan saa nauraa aidosti.

Nauraminen, ainakaan hysteerisesti, ei ole kuitenkaan pelkästään hyvä idea. Pahimmillaan nauru saattaa aiheuttaa tutkijoiden mukaansa vaikkapa astmakohtauksen.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat