Kuva: Fotolia

Selätä kodin tavarapaljous – ota avuksi 8 helppoa kysymystä

08.01.2018 13:45 - Emmi Moilanen

Ylimääräisestä tavarasta luopuessa kannattaa esimerkiksi pohtia, ostaisitko enää nykyään kyseistä tuotetta itsellesi.

Säännöllinen tavaroiden läpikäyminen ja tarpeettomien esineiden pois heittäminen helpottaa viikkosiivousta, ja kotisi pysyy todennäköisesti myös siistinä pidempään. On kuitenkin mahdollista, että kaappien perälle jää vielä lojumaan tavaraa, joka kaipaa kunnostusta tai koet, että niillä on liikaa tunnearvoa poisheitettäväksi.

Popsugar kokosi yhteen täsmäkysymykset, joiden avulla teet ylimääräisten tavaroiden karsimisesta helpompaa kuin aikaisemmin.

1. Olenko käyttänyt tätä tavaraa viimeisen vuoden sisällä?

Jos vastaus on ei, on aika luopua tavarasta.

2. Jos olisin ostoksilla nyt, ostaisinko tätä tuotetta enää itselleni?

Jos vastaat itsellesi, että todennäköisesti jättäisit kyseisen tavaran nykyisin kaupan hyllylle, miksi myöskään säilöä sitä kotona viemässä säilytystilaa?

3. Säilytänkö tätä tavaraa itselläni vain sen takia, että tuote on aikanaan rokottanut lompakkoani merkittävästi?

Kokeile kääntää ajatusmalliasi: raha menee hukkaan silloin, kun säilytät itselläsi tavaraa jota et käytä. Voisiko tuote tuoda iloa esimerkiksi jollekin ystävistäsi?

4. Säilytänkö tämän vain sen takia, että sillä on tunnearvoa?

Pysy tiukkana ja säilytä vain muutamat kallisarvoisimmat esineet, joilla koet olevan sinulle tunnearvoa. Hyvä niksi on ottaa muistoiksi säilyttämistäsi asioista kuvia, ennen kuin laitat tarpeettomaksi käyneet esineet kiertoon.

5. Onko minulla jo samanlainen tavara juuri samaa käyttötarkoitusta varten?

Jos vastaus on kyllä, tiedät että on aika luopua ylimääräisistä tarvikkeista.

6. Tulenko vielä oikeasti käyttämään tätä uudelleen?

Erityisesti tässä kohdassa on tärkeää muistaa olla rehellinen itselleen. Varmista, että sinulla on realistiset suunnitelmat, minkä takia koet tuotteen säilyttämisen tulevaisuuden varalle tarpeelliseksi.

7. Sopiiko tuote yhä minulle tai kotini sisustukseen?

Olipa kyse sitten vaatteista, vanhoista urheiluvälineistä tai kodin sisustusesineistä, on hyvä miettiä, sopivatko tuotteet yhä nykyiseen elämäntilanteeseesi. Jos vastaus on kieltävä, tiedät että on aika luopua tavaroista.

8. Säilytänkö rikkinäistä tavaraa vain sen takia, että aion korjata sen joskus tulevaisuudessa?

Korjaa rikkinäinen tavara nyt heti tai viimeistään seuraavan kahden viikon sisällä. Muutoin on todennäköistä, että rikkinäinen tuote jää vain lojumaan turhana kaapin perälle, jolloin siitä kannatta luopua suosiolla.

Lue myös: Eivätkö arkiaamut ota sujuakseen? - Vinkit stressittömimpiin aamuihin

Lue myös: Vihdoin se on keksitty: sipuli, joka ei itketä!

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat