Kuva: Shutterstock

Urheiluvarusteiden paha haju johtuu mikrobeista - katso millaisissa oloissa ne viihtyvät parhaiten

29.06.2020 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Suurin osa ihmisen iholla olevista mikrobeista on vaarattomia.

Kaikille lienee varsinkin näillä helteillä tuttua, miten urheiluvarusteet alkavat haista pitkän pesemättömyyden tai vaikkapa tiukan treenin jälkeen. Syynä hajuun ovat pienen pienet mikrobit, joiden monia vaikutuksia varusteisiin emme monesti arjessa tule miettineeksi.

Ihmisen iholla on valtaisa määrä erilaisia mikrobeja, joista monet ovat bakteereja. Suurin osa näistä on vaarattomia ja hoitavat tärkeitä tehtäviä. Niistä voi olla hyötyjä kuten ne estävät epäsuotuisten bakteerien pääsyn iholle sekä stimuloivat ihon omaa puolustusjärjestelmää.

Osa näistä terveydelle vaarattomista mikrobeista aiheuttavat kuitenkin sen, että varusteisiin ja vaatteisiin syntyy pahaa hajua.

- Haju johtuu siitä, että kyseiset bakteerit hajottavat hikeä, ihon soluja ja sekä rauhasista erittyviä aineita, joista muodostuu muun muassa pahanhajuisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, Teknologiayritys Nolla Antimicrobialin teknologiajohtaja Jani-Markus Malho kertoo. 

Lian kerääntyminen eri pinnoille antaa bakteereille ja mikrobeille hyvän kasvualustan. Myös kosteus edesauttaa monien mikrobien selviytymistä ja siitä syystä etenkin urheiluvarusteet ovat alttiita pahoille hajuille. Pahin virhe onkin jättää likaiset ja hikiset treenivaatteet pesemättä ja kosteaan ympäristöön. 

Pesu, kuivaus ja tuuletus ovat yleisesti tehokkaita tapoja puhdistamiseen ja mikrobien poistoon. Monia urheiluvarusteita ei kuitenkaan voi pestä pesukoneessa, mikä vaikeuttaa niiden huoltoa. Pelkkä tuuletus tai kuivaus ei kuitenkaan välttämättä riitä mikrobien poistamiseen. Näissä tilanteissa perinteinen ”hajunsyöjä” tai hajustettu tuote on ollut hyvä vaihtoehto varusteen käyttömiellyttävyyden edistämiseen. 

- Pesukoneella pestäessä on myös pesuaineen laadulla ja pesulämpötilalla vaikutusta, koska monet bakteerit ovat sitkeitä ja eivät esimerkiksi kuole matalissa lämpötiloissa. Varusteiden ja vaatteiden puhdistuksen lisäksi on periaatteessa kaksi tapaa taklata hajut: tappaa hajun aiheuttajat tai yrittää peittää haju jollain miellyttävämmällä tuoksulla. Jälkimmäinen ei kuitenkaan tue varusteiden hygieenisyyttä ja pitkäikäisyyttä yhtä hyvin, Malho toteaa.

Lue myös: Vaihda hikiset vaatteet puhtaisiin heti treenin jälkeen – 4 terveyden kannalta tärkeää syytä

Lue myös: Onko jumppatrikoiden alla haitallista pitää alushousuja? Asiantuntijat vastaavat

Kilpailut

Uusimmat