Kuva: Shutterstock

Vähennä ruokahävikkiä pienellä vaivalla – 8 vinkkiä, joiden myötä säästät myös rahaa

05.07.2020 15:15 - Emmi Moilanen

Ruokahävikin minimoiminen on arjen pieniä tekoja. Myös kukkarosi kiittää, kun ruokaa ei mene roskiin turhaan.

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet näppärästä tussiniksistä, jonka avulla vähennät kotitaloudessasi muodostuvaa ruokahävikkiä. Voit lukea artikkelin tästä.

Ruokahävikin määrän vähentämisessä pienillä ja arkisilla teoilla on merkittävät vaikutukset. Samalla tulet säästäneeksi myös selvää rahaa. Voit lukea alta kahdeksan ruuan säilömiseen liittyvää oppia, joita jatkossa kannattaa suosia keittiössä.

Ovatko nämä jo hallussasi?

1.Säilö ylimääräiseksi jääneet ruuat mahdollisimman nopeasti jääkaappiin tai pakastimeen. Jotkin ruoka-aineet, kuten liha, kala ja juusto alkavat pilaantua erityisen nopeasti.

2. Pakasta heti kaikki sellaiset ruuat, joita et tule syömään seuraavan viikon sisään. Jaa ruuantähteet myös käteviin annoskokoihin, jotta voit lämmittää pakastimesta seuraavalla kerralla ruokaa vain sen verran kuin tarvitset.

3. Kiinnitä tarkempaa huomiota annoskokoihin ja ruuan säilyvyysaikaan. Jos esimerkiksi tiedät syöväsi yksin, ja annoksesta jää takuulla tähteitä myös seuraaville päiville, esimeriksi sushin ja raa’an kalan sijaan on hyvä suosia uunissa tai pannulla kypsäksi paistettuja ruokia.

4. Säilö riisi, pasta ja perunat erillään kastikkeista. Insiderin artikkelissa todetaan, että esimerkiksi valmistettu pasta säilyy erillisessä rasiassa noin 3-5 päivän ajan, kun taas tomaattikastikkeen kera säilyvyysaika voi lyhentyä.

Erilleen säilötyn pastan voit myös hyödyntää kätevämmin seuraavana päivänä vaikkapa lounassalaatin joukossa.

4. Jos vain mahdollista, suosi lasisia säilytysastioita.

- Yleisesti ottaen lasi on ilmatiivein vaihtoehto, asiantuntija Sharon Franke toteaa.

5. Varmista, että jääkaappi ja pakastin ovat säädetty optimaaliseen lämpötilaan. Consumer Reports julkaisun mukaan jääkaapin tulisi olla noin 2,5 asteinen ja pakastimen -18 astetta.

6. Älä ahda pakastinta liian täyteen. Säilötty ruoka pysyy parhaimmillaan, kun kylmällä ilmalla on tilaa kiertää riittävän väljästi joka puolella pakastinta.

7. Pakasta heti kaikki sellaiset ruuat, joita et tule syömään seuraavan viikon sisään. Voit jakaa ruuantähteet myös käteviin annoskokoihin, jotta voit lämmittää pakastimesta seuraavalla kerralla ruokaa vain sen verran kuin tarvitset.

8. Haasta mielikuvituksesi ja loihdi ruuantähteistä jotakin uutta. Hyödynnä edellisen päivän pastat lounassalaatin joukossa tai heitä tomaattikastikkeen jämät sekä nahistumaisillaan olevat vihannekset pitsaan.

Lue myös: Viisi ruoka-ainetta, jotka saavat ihosi hehkumaan - kuuluvatko jo ruokavalioosi?

Lue myös: 7 ruoka-ainetta, jotka tulisi aina säilyttää jääkaapissa - oletko jättänyt huoneenlämpöön?

Lue myös: Kim Kardashianin jääkaappia kummasteltiin somessa - tähden vastaus lyö ällikällä

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat