Tiesitkö tämän pizzasta? 11 yllättävää faktaa

13.04.2014 14:15 -

Pizzalla on pitkä historia, ja siihen liittyy paljon kiinnostavia faktoja.

Pizza mielletään Italialaiseksi herkuksi, mutta sen alkuperämaata ei kuitenkaan varmasti osata määrittää. Varmaa kuitenkin on, että litteitä leipiä leivottiin ainakin Egyptissä, Intiassa, Kreikassa ja Persiassa jo vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. 500-luvulla ennen Kristusta persialaisten sotilaiden tiedetään paistaneen leipää kilvissään, ja lisänneen siihen päälle sitten taateleita ja juustoa.

Pizzan historiaan ja nykyisyyteen kuuluu paljon mielenkiintoisia faktoja. Listasimme alle yksitoista milenkiintoisinta:

1. Köyhät kreikkalaiset uudisasukkaat söivät litteät leipänsä erilaisilla täytteillä 1500-luvun Napolissa. Tuohon aikaan leipää ja täytteitä ei kuitenkaan paistettu samaan aikaan.

2. Napolissa taas 1700-luvulla leipä ja täytteet jo paistettiin uunissa samaan aikaan.

3. Antica Pizzeria Port´Alba -ravintolaa pidetään maailman ensimmäisenä pizzeriana. Se perustettiin 1830, ja palvelee edelleenkin nälkäisiä asiakkaita Napolissa, Italiassa.

4. Marinara-pizzan tiedetään olevan yksi alkuperäisistä pizzoista. Täytteeksi siihen tuli tomaattia, valkosipulia, oliiviöljyä ja oreganoa.

5. Alkuperäiseen Margherita pizzaan tuli mozzarellaan, tomaattia ja basilikaa. Pizza sai nimensä Italian kuningatar Magheritan mukaan. Vuonna 1889 kuningatar maistoi kyseistä pizzaa, ja piti siitä kovasti. Pizza on edelleen yksi suosituimpia italialaisissa pizzerioissa.

6. Italiasta Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset toivat mukanaan pizzan reseptin. Pizzaa kutsuttiin tuolloin nimellä tomaattipiiras "tomato pie". Se koottiin päinvastoin kuin pizza. Ensin laitettiin juusto ja lisukkeet, ja tomaattikastike kaadettiin vasta kaiken päälle.

7. Toisen maailmansodan jälkeen pizzan suosio räjähti Amerikassa, koska sotilaat palasivat Italiasta komennukselta. Siellä he olivat tottuneet syömään pizzaa.

8. Pakastepizza esiteltiin amerikkalaisille kuluttajille 1957.

9. Pahviset pizzalaatikot kehitettiin 1960-luvulla.

10. Saarioinen aloitti valmispizzojen tuotannon suomessa 1981 jauheliha ja -kinkkupizzoillaan.

11. Guinnes World Recordin mukaan maailman kallein pizza on julkkiskokki Gordon Ramsayn ravintolassa tarjottava pizza, joka sisältää muun muassa valkotryffeleitä. Pizzan hinta riippuu tryffeleiden määrästä, mutta on yleensä noin 120 euroa.

Uutisoimme vähän aikaa sitten myös pizzan terveellisemmästä versiosta. Artikkelin pääset lukemaan tästä.

Lähde: Buzz Feed Yellow, Passion 4 pizza, Guinnes World Records, Saarioinen

Kilpailut

Uusimmat