Leivo kuohkea kakku kotimaisista omenoista

04.09.2014 10:17 - Heli Thoren

Tomusokerihuntu viimeistelee kahvipöydän omppukuningattaren.

Kuohkea omenakakku



puoli kiloa omenoita

3 rkl sokeria

3 tl kanelia

250 g voita

2 dl sokeria

4 kananmunaa

4,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 tl kardemummaa

Koristeluun: tomusokeria


1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen mukaan ja vatkaa huolella.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

3. Voitele irtopohjavuoka ja kaada reilu puolet taikinasta pohjalle. Pilko omenat pieniksi paloiksi ja lisää taikinan päälle. Kaada loppu taikina mukaan. Paista kakkua uunin keskitasolla noin 40 - 50 minuuttia. Kokeile tulitikulla kakun kypsyys. Kun tikkuun ei jää taikinaa, on kakku valmis-

4. Anna kakun jäähtyä ja viimeistele leivonnainen tomusokerihunnulla ennen tarjoilua.


Kaipaatko lisää omenareseptejä? Kokeile myös karamelliuuniomenoita, resepti täällä.

Kilpailut

Uusimmat