Kuva: Fotolia

Vietä vegaanivuorokausi - herkulliset ruokavinkit aamiaisesta iltapalaan

30.10.2015 20:45 - Reetta Haverinen

Jos et ole kokeillut koskaan vegaaniruokavaliota, voit tutustua kasvisruokien lumoavaan maailmaan esimerkiksi pidättäytymällä eläinkunnantuotteista yhden vuorokauden ajan.

Vegaaniruokavalio poikkeaa kasvisruokavaliosta sillä, että kaikki eläinperäiset tuotteet kuuluvat kiellettyjen ruoka-aineiden joukkoon. Siten vegaanit eivät lihan lisäksi syö kananmunia, kalaa tai maitotuotteita. 

Vaikka ajatus vegaanisesta ruoasta saattaa aluksi kauhistuttaa varsinkin niitä, jotka rakastavat juustoja, leikkeleitä ja munakkaita, voi esimerkiksi yksi vegaanipäivä viikossa tai kuukaudessa avartaa makumaailmaa valtavasti.

Vegaaniset ruoat ovat herkullisempia kuin monet osaavat arvata. Jos et usko, kokeile itse! Elä vuorokausi vegaanisti seuraavien vinkkiemme avulla. Alta löydät herkullisia reseptejä, joilla voit aloittaa tutustumisen kasviskeittiön saloihin!

Aamiainen

Puuro

Keitä puuro esimerkiksi veteen tai kaura-,soija- tai mantelimaitoon. Nauti puuro esimerkiksi marjojen, hedelmien, maapähkinävoin tai pähkinöiden kera.

Ravitseva Aamusmoothie (kahdelle)

1 avokado

1 banaani

1 omena

2 dl kotimaisia vadelmia

2 dl vettä

(1 rkl vegaanista proteiinijauhetta)

Lisää tehosekoittimeen vesi, pilkottu avokado, banaani ja omena. Lisää vadelmat ja proteiinijauhe, jos tahdot.

Käynnistä tehosekoitin ja anna seoksen pyöriä niin pitkään, että massasta tulee tasaista ja sopivan juoksevaa. Lisää vettä tarpeen mukaan.

Alkuperäinen resepti Hidasta elämää -sivulta täältä.

Lounas

Punajuurisoppa

Punajuuret ovat parhaimmillaan, kokeile esimerkiksi tätä Chocochili-blogista löytyvää punajuurikeiton ohjetta. Tämä maukas keitto sopii erinomaisesti viileneviin syysiltoihin.

Bataattikeitto

Myös tämä Pirkan bataattikeitto on vegaaninen ja varsin vikkelä lounasvaihtoehto, sillä keiton voi tehdä valmiista bataattisoseesta.

Välipala

Kasvislautanen ja hummus

Pilko itsellesi kasa kasviksia ja syö niitä hummuksen tai guacamolen kanssa. Löydät täältä ohjeen helppoon hummukseen.

Illallinen

Afrikkalainen kikhernepata

Kikherneistä vegaanit saavat hyvin proteiinia, joten tämä afrikkalainen kasvispata on vegaaneille erinomainen illallisvaihtoehto. Katso ohje GoGreenin sivulta täältä.

Kesäkurpitsatofuvuoka

Tämä herkullinen kasvisruoka vie nälän mennessään. Vuoka valmistuu uunissa puolessa tunnissa eikä ainesosiakaan ole kuin muutama! Löydät reseptin vuokaan Vegaaniliiton sivulta täältä.

Iltapala

Pannukakut

Pyöräytä iltapalaksi itsellesi herkullisia pannukakkuja. Pannukakut onnistuvat erinomaisesti ilman maitoa ja kananmunia, vaikka moni ei sitä uskoisi. Katso resepti näihin vegaaneihin herkkuihin Wellberries-blogista täältä.

Siemennäkkäri

Jos haluat nauttia illalla jotain suolaista ja rouskuvaa ennen nukkumaan menoa, leivo uunissa helppoa siemennäkkäriä. Löydät ohjeen herkulliseen näkkileipään Kirsin kuntopiiri –blogista täältä.


Lue myös: Vegaaniksi ryhtynyt kehonrakentaja: "Lihaton ruokavalio teki minusta entistä vahvemman
"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat