Kuva: Fotolia

Jätä yksi lause työhakemuksestasi - saattaa olla ratkaiseva

25.02.2016 18:45 - Senja Rapila

Pelkästään yksi lause voi viedä sinulta unelmiesi työpaikan, joten ole varovainen sanavalinnoissasi.

Oletko sinä joskus tehnyt sen erheen, että olet työhakemuksessa maininnut pystyväsi tekemään montaa asiaa samanaikaisesti? Nyt tiedät, että se ei välttämättä ole aina kaikista parhain vaihtoehto.

Eräästä amerikkalaisesta tutkimuksesta selviää, että montaa asiaa tekevät ihmiset saavat tehtävänsä tehtyä keskimäärin 40 prosenttia pidemmässä ajassa kuin he, jotka tekevät asian kerrallaan. Eli kun yrität olla tehokkaampi ja tehdä montaa asiaa samaan aikaan, todellisuudessa se vain on haitaksi työnteollesi.

Juuri näitä moniosaajia työnantajat yleensä välttelevät viimeiseen asti - heistä ei välttämättä saa reipasta, kätevää kuvaa, vaan kaikkea muuta. Syitä tähän voi olla monia, mutta päällimmäisenä niistä saattavat olla nämä kolme:

1. Työskentelet hitaammin

Kun teet montaa asiaa samaan aikaan, saatat kaikki työt hitaammin kuin jos tekisit ne yksittäin. Monen asian tekeminen samanaikaisesti kasvattaa virheiden määrää sekä hidastaa työtä noin puolella.

2. Väsähdät nopeasti

Kun laitat kaikki ajatuksesi moneen eri asiaan, se saattaa viedä voimat todella nopeasti.

3. Stressaannut helposti

Jotkut saattavat stressaantua todella nopeasti, kun tekeillä on monta asiaa samanaikaisesti. Tuo pitäisi tehdä, tämän pitäisi olla jo valmis - jotkut saattavat jopa mennä lukkoon. Liika stressaaminen työpaikalla ei ole hyväksi työntekijälle eikä liioin työnantajallekaan. 

Lähde: Career Addict

Lue myös: Peilit ja televisio stressaavat - lue 7 asiaa, joita kannattaa välttää kotona

Lue myös: Onko sinulla lyhyt pinna? Temperamentilla vaikutuksia elinikään

Kilpailut

Uusimmat