Kumpi on lapsen kehitykselle parempaa: iltasadut vai arkipuhe?

06.01.2015 16:45 - Linda Arponen

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, mistä asioista on hyötyä lapsen kielelliselle kehitykselle.

Tunnetko joskus syyllisyyttä siitä, ettet taaskaan jaksanut lukea lapsellesi iltasatuja? Tuoreen tutkimuksen mukaan syyllisyydestä kannattaa hankkiutua eroon ja mieluummin jutella niitä näitä lapsen kanssa.

Irlantilaisessa Limerickin yliopiston tutkimuksessa saatiin nimittäin selville, että jopa kaikkein merkityksettömin ja tylsin jutustelu on lapselle parempi vaihtoehto kuin kirjojen lukeminen.

Jos kerrot lapselle, että "äiti tekee voileivän" tai "isi siivoaa lattiaa", oppii lapsi tärkeitä sanoja ympäristöstään.

Tutkimuksen mukaan hajamielinen jutustelu voi kehittää lapsen viestintätaitoja jopa neljä kertaa paremmin kuin tälle lukeminen. Tutkimuksessa oli mukana lähes 8000 yhdeksänkuukautista lasta.

Juttelu parantaa myös lapsen ongelmanratkaisukykyä kolme kertaa lukemista paremmin.

Aiheesta kirjan kirjoittanut Tracey Blake kannustaa juuri tästä syystä vanhempia juttelemaan lapsilleen jo näiden syntymästä alkaen:

- Vauvojen aivot alkavat jo heti syntymän jälkeen prosessoida ja omaksua niitä asioita, joita heille sanomme.

- Jos vanhemmat pyörivät kotona lastensa kanssa ja selittävät heille tekemisiään tyyliin: "nyt mopataan, mopataan lattiaa" ja "tuossa on kissa, hei kissa", kuulevat vauvat sanat oikeassa kontekstissaan. Kun sanoja lisäksi toistetaan tarpeeksi usein, ne jäävät lasten aivoihin kiinni niin, että jossain vaiheessa he yrittävät toistaa niitä itse.

- Vanhemmat ovat lasten parhaita puhemalleja ja mitä aiemmin lapsille aletaan jutella, sen parempi. Kaikesta tästä huolimatta kannattaa kuitenkin lukea myös iltasatuja, sillä ei niistä haittaakaan ole.

Lue myös: Lapsen kolme ensimmäistä vuotta ratkaisevat: Hoivaa ja rakasta niin paljon, kuin pystyt

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat