Varaamassa äkkilähtölomaa? Ota huomioon 5 asiaa

23.06.2014 15:21 - Heli Thoren

Viileät säät Suomessa ovat saaneet monet haaveilemaan Etelän lomasta. Älä kuitenkaan säntää suin päin mihin kohteeseen tahansa.

Jos haaveilet spontaanista lomalle lähdöstä, ota huomioon muutama seikka ennen matkasi varaamista. Näin nautit lomasta takuulla enemmän:

1. Selvitä faktat hotellista

Vaikka matkanjärjestäjän kuvat hotellista näyttäisivät houkuttevilta, voi todellisuus olla toinen. Selvitä taustoja hotellista toisten matkalaisten kertomuksia lukemalla. Esimerkiksi Trip Advisor -sivusto julkaisee eri hotelleissa yöpyneiden mielipiteitä hotellista. Niiden avulla voit kartoittaa sitä, millaisesta paikasta todella on kyse.

2. Muista oikea asenne

Monissa edullisimmasta matkapaketeista ei ole määritelty sitä, missä hotellissa lomansa viettää. Muista tällöin rento asenne. Vaikka hotelli ei olisikaan unelmiesi täyttymys, nauti lämmöstä ja kaikesta siitä, mitä paikka tarjoaa.

3. Kartoita kohde

Kaikissa äkkilähtökohteissa eivät välttämättä olosuhteet vastaa ajatustasi unelmalomasta. Vaikka lämpöä riittäisikin, reissaava lapsiperhe ei välttämättä nauti bilekadun varrella asustelemisesta. Selvitä etukäteen faktat kohteesta, niin tiedät, mihin varautua.

4. Asiapaperit kuntoon

Vaikka lähtisittekin vauhdilla lomalle, varmista että passit ovat voimassa ja vakuutukset kunnossa.

5. Selvitä, mitä loma sisältää

Äkkilähtöpaketit sisältävät matkanjärjestäjästä riippuen hyvin erilaisia palveluita. Selvitä, kuuluvatko kyydit lentokentältä hintaan. Entä kuuluuko pakettiin aamiainen tai opaspalveluita. Selvitä myös sisältääkö matka suorat lennot kohteeseen vai onko edessä koneen vaihtoja.


Lue myös vinkit, miten voit matkustaa turvallisesti maailmalla täällä.

Kilpailut

Uusimmat