Kuva: AOP

Rihannan asuyhdistelmä on kuin suoraan 2000-luvun taitteesta - katso nostalgiset kuvat vuosien takaa

02.08.2021 19:15 - Henna Koste

Nollarimuodilta tuttu kaava on jälleen ajankohtainen: pikkuruinen toppi ja ylisuuret housut.

Laulajatähti Rihanna, 33, on tyylitaituri, joka on saanut vahvasti jalansijaa myös muotibisneksessä. Muoti- ja kauneusimperiumiaan musiikkiuransa ohella pyörittävä Rihanna on pukeutuja, jonka asut eivät jää keneltäkään huomaamatta. Kerroimme hiljattain, kuinka tähti yhdisti minimalistiset microshortsit tyylillä osaksi treffiasuaan. 

Tähden tuorein tyylinäyte henkii vahvasti 2000-luvun muotia. Rihanna kuvattiin nollarihenkisessä asussa New Yorkissa viikonloppuna. Muun muassa 2000-luvun taitteessa muotiväen himoitsevat clutch-laukut, tyköistuvat neuletakit, valkoiset saapikkaat ja tuubitopit ovat tehneet paluun.

Rihanna yhdisti asuunsa spagettiolkaimisen topin ja ylisuuret reisitaskuhousut. 2000-luvun hittityyli oli yhdistää niukkoja yläosia rentoihin alaosiin. Muun muassa laulajat Avril Lavigne ja Gwen Stefani nostivat esimerkillään vaateyhdistelmän suosiota. Jos joku asia on muuttunut 20 vuodessa, niin housut ovat nousseet lantiolta vyötärölle. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Avril Lavigne

(kuva: AOP)

Gwen Stefani

Christina Applegate ja Gwen Stefani vuonna 2003. (kuva: AOP)

Lue myös: Onko Katie Holmesin yllä nähty aukkohame seuraava hittivaate? Epäilemme, että kyllä

Lue myös: 2000-luvun hittielokuvat ovat täynnä ajankohtaista tyyli-inspiraatiota - 12 kuvaa osoittavat

Kilpailut

Uusimmat